Postimerkki- ja postikorttinäyttelyTurun Kevät 2019
Turun Postimerkkikerho järjesti viikonloppuna 27.-28.4.2019 Turun Kevät -postimerkki- ja postikorttinäyttelyn Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän juhlasalissa. Samaan aikaan oli Suomen Postikorttiyhdistys Apollon valtakunnalliset Postikortin päivät. Tilaisuudet järjestettiin kahden yhdistyksen yhteistyönä.

Puheenjohtajan tervehdys

Turun Postimerkkikerholla on 90-juhlavuosi. Näyttelyitä on ollut keväisin vuosikymmenien ajan ja tänä vuonna paikkana on seurakuntien juhlasali Aurajoen kupeessa. Taustalla näkyy Turun tuomiokirkko. Maisema on historiallisen kaunis. Näyttely järjestetään yhteistyössä Postikorttiyhdistys Apollon kanssa niin kuin monena keväänä aikaisemminkin.
Åland Post on osastollaan mukana näyttelyssä ja julkaisee Turun Kevät omakuvapostimerkin ja postikortin. Seppo Louhivuori on suunnitellut kerholle tuttuun tapaan kaksi omakuvamerkkiä ja korttia. Paikalla on myös kauppiaita ja kanttiini.
Turun Kevät -tapahtuma viedään jälleen kerran läpi talkoovoimin. Kiitos ohjelmatoimikunnalle ja muille talkoolaisille. Turun Postimerkkikerho toivottaa kaikki tervetulleeksi viihtymään harrastuksemme pariin.
Matti Lempiäinen
Turun Postimerkkikerhon puheenjohtaja
Näytteilleasettajat ja kokoelmat
Turun Kevät -näyttelyyn ja Postikortin päiviin osallistui 24 kokoelmaa 60 kehyksellä.Näyttelyn omakuvapostimerkit ja postikortit
Näyttelyssä tulivat myyntiin kerhon teettämät postikortit ”kukkiva teatterisilta” ja ”merkilliset löydöt” sekä niihin pohjautuvat omakuvapostimerkit. Suunnittelija on Seppo Louhivuori. Kerhon infopisteessä oli myytävänä myös aikaisemmin ilmestyneitä postikortteja ja omakuvamerkkejä, kuten Postimerkin Päivän 14.2. Apteekkimuseo-julkaisua. Näyttelyssä oli käytössä oheisleima. 


Ahvenanmaan Posti
Åland Post osallistui perinteiseen tapaan Turun Kevät -näyttelyyn. Sen osastolta sai ostaa Ahvenanmaan postimerkkejä ja keräilytuotteita. Näyttelyyn ilmestyi omakuvapostimerkki, postikortti ja erikoisleima. Myynnissä oli myös suomalaisia postimerkkejä.

Yleisöäänestys
Turun Kevät -näyttelyn ja Postikortin päivien kävijät saivat äänestää ja valita kolme mielestään kiinnostavinta kokoelmaa. Äänestyslippuja palautettiin 139 ja kaikki voitiin hyväksyä. Kaikki kokoelmat saivat ääniä. Eniten 47 ääntä sai Aimo Uitto kokoelmallaan "Kortteja".Pystytystalkoot
Klikkaamalla kuvia ne voi katsoa isompina ja sarjassa
Postikortin päivillä julkistettiin vuoden 2018 postikorttivaikuttaja ja esiteltiin Postikortin päivien taiteilija
Valokuvia



































