Abophil Postimerkkilehti

ISSN 2737-0321

63:s vuosikerta

1.1.2026 alkaen

Turun Postimerkkikerho ry:n äänenkannattaja Abophil Postimerkkilehti on jatkuvasti päivitettävä verkkojulkaisu

Kirjoitukset 2021–25    Hakemisto    Yhteys- ja muut tiedot

2.4.2026
Aino-tarun koskematon vihkonlehti

Martti Vihanto

Suomessa ilmestyi vuosina 1991–99 vuorovuosin viisi lisämaksullista Pro Filatelia -julkaisua. Lisämaksulla tuettiin maamme filateelista työtä ja harrastusta. Merkeissä on kultakauden taiteilijoiden maalauksia Ateneumin kokoelmista, ja graafinen suunnittelija on kaikissa Pentti Rahikainen.
    Sarjoissa on yleensä kaksi arvoa. Akseli Gallen-Kallelan Aino-tarua esittävässä sarjassa niitä on kolme, niin kuin triptyykille hyvin sopiikin. Triptyykiksi kutsutaan kolmiosaista maalausta. Vuonna 1891 valmistuneen Aino-teoksen leveys on kehyksineen yli neljä metriä.



Vuoden 1997 Kalevala-aiheiset Pro Filatelia -merkit julkaistiin vihkossa. Kuvan kappale on kuitenkin enemmän pienoisarkki kuin vihkonlehti. Kirjoittajan kokoelmasta.

    Triptyykkisarjan merkeistä keskimmäinen ja samalla suurin valittiin Postin järjestämässä yleisöäänestyksessä vuoden 1997 kauneimmaksi postimerkiksi. Se sai Filatelistin 2/1998 mukaan noin 12 prosenttia annetuista äänistä. Seppo Louhivuoren kirjoituksessa helmikuun 2022 Abophilissa on postikortti keskipaneelin modernista muunnelmasta.
    Postimerkkikeskus julkaisi ehkä jo heti vuonna 1999 palettia muistuttavan Ars Pro Filatelia -keräilykansion, jossa ovat kaikki Pro Filatelia -merkit sekä niiden esittelyt. Kansiossa on erikoisuus, jota ei liene muuten saatavissa kuin Postimerkkikeskuksen keräilytuotteissa.
    Aino-triptyykkimerkit ilmestyivät postimerkkivihkona. Kun vihkonlehden ottaa irti, sen vasemman reunan liimapinta vioittuu ja välilehden vuoksi myös etupinta. Postimerkkikeskuksen keräilykansiossa vihkonlehti on sen sijaan koskematon.



Aino-aiheisen kolmimerkkisen sarjan vihkonlehti on myös ensipäivänkuorella koskematon. Kuorella on Akseli Gallen-Kallelan signeeraus ja leimassa monogrammi.

    Erikoisuudet postimerkeissä johtuvat usein siitä, että jotain menee valmistuksessa pieleen. Triptyykin tapauksessa erikoisuus on syntynyt, kun vihkonteko on jätetty keräilykansiota varten tahallisesti kesken ja järkevästä syystä.
    Vihkonlehtien reunoihin voi tulla jälkiä muutenkin kuin liimauksessa. Vuonna 1938 ilmestyneitä postin 300-vuotisjuhlamerkkejä koottiin painoarkkien osista vihkoksi käyttämällä niittiä. Helsingin vuoden 2000 juhlaviikkovihko on tehty ompeleilla. Myyntihinta oli ikään kuin tekopalkkiona kaksi markkaa merkkien nimellisarvoa korkeampi.
    Kultakauden taiteilijoiden teoksia on monia muitakin suomalaisilla postimerkeillä. Albert Edelfeltin töitä on ensimmäisen kerran vuoden 1948 toisessa Agricola-merkissä. Öljyvärimaalaus Leikkiviä poikia rannalla on Pro Filatelia -merkin lisäksi vuonna 2021 ilmestyneessä klassikkomaalausten sarjassa. Kirjoitan näistä ja saman aiheisesta puhelukortista syyskuun 2021 Abophilissa. Edelfeltin muotokuva Pasteurista on postimerkin pohjana muun muassa Maltalla ja Intiassa. #78

23.3.2026
Kansainvälinen vastauskuponki pian historiaa

Martti Vihanto

Maailman postiliiton päätöksellä kansainvälisen vastauskupongin käyttö päättyy tämän vuoden loppuun mennessä.
    International Reply Coupon maksaa Suomessa ja Ahvenanmaalla tällä hetkellä 4,05 euroa. Sen voi vaihtaa UPUn minkä tahansa jäsenmaan postissa postimerkkiin tai postimerkkeihin, jotka vastaavat tavallisen ensimmäisen luokan ulkomaankirjeen taksaa kalleimmalla maksuvyöhykkeellä. Suomessa tuo taksa on 3,05 euroa.
    UPUn jäsenmaalla on velvoite lunastaa toisen maan vastauskuponki, muttei velvoitetta teettää ja myydä omaa. Nykyään vastauskuponki on enää vain noin kolmanneksella jäsenmaista.
    Kansainvälinen vastauskuponki otettiin käyttöön vuonna 1907. Ulkoasua on muutettu aika ajoin. Ensimmäinen on niin sanottua Rooman mallia, ja viimeiseksi jäävä on Abidjanin mallia. Nimensä kukin on saanut paikasta, jossa mallista päättänyt UPUn kongressi on järjestetty. Abidjan on Norsunluurannikon suurin kaupunki.



Viimeiseksi jäävä ekosysteemiaiheinen kansainvälinen vastauskuponki maksaa Suomessa euron enemmän kuin ulkomaankirje. Oikeanpuoleiseen tyhjään kenttään tulee postileima siinä vaiheessa, kun kuponki lunastetaan Suomessa tai muualla.

    Kansainvälinen vastauskuponki on tarkoitettu helpottamaan kirjeen lähettäjää tilanteessa, jossa hän haluaa maksaa tai joutuu maksamaan vastauslähetyksen postimaksun. Ulkomaan postimerkin hankkiminen olisi hankalaa, ja rahan lähettäminen kirjeessä on ehkä kiellettyä. Sähköinen rahansiirto on helppo keino, mutta 1900-luvun alun maailmassa se ei ollut mahdollista.
    Kaksoisehiökorteissa on sama ajatus paluupostimaksun maksamisesta etukäteen. Ensimmäiset vastaus maksettu -kortit otettiin käyttöön jo 1870-luvulla, ja Suomen ensimmäinen ilmestyi vuonna 1875. Kaksoiskortit poistuivat UPUn päätöksellä käytöstä vuonna 1971.
    Kurre 6/1971 kertoo vinkin, miten lentomatkustaja voi käyttää vastauskuponkeja kansainvälisen lennon välilaskupaikoilla. Niillä saa turistikorttien postimerkit postista suoraan sen sijaan, että olisi ensin vaihdettava Suomen markat paikalliseen valuuttaan.
    Kansainväliset vastauskupongit tarjoavat tilaisuuden valuuttakurssikeinottelulle. Jos kirjetaksojen suhde kotimaan ja jonkun toisen maan välillä poikkeaa riittävästi valuuttakurssista, voittoa pääsee tekemään ostamalla kuponkeja halvassa maassa ja lunastamalla ne kalliissa. Keinottelua voidaan hillitä kuponkien hinnoittelulla. Jos kupongeilla saa rahan sijasta vain postimerkkejä, niin kuin järjestelyssä on tarkoitus, merkit on sitten vielä myytävä. Kupongeilla voidaan kiertää myös rajoituksia maiden välisissä pääomaliikkeissä.
    Suomen Postimerkkilehdessä 11–12/1921 on maininta häikäilemättömästä keinottelijasta, joka oli tarjonnut edellisenä vuonna erääseen Tukholman postitoimistoon 20000 kappaletta saksalaisia vastauskuponkeja. Saman lehden numeron 8/1984 mukaan vastauskupongeista on tavattu myös väärenteitä.
    Fenno-Scandia kirjoittaa numerossa 1/1955: ”Kansainvälinen vastauskuponki on monioita vuosia ollut Suomessa käyttökiellon alainen. Joitakin aikoja sitten Suomen Pankki on vapauttanut näiden myynnin kohtuulliseen määrään siten ettei niillä edistetä aiheetonta ja lainvastaista ulkomaan valuutan hankkimista.” Uutinen on myös Suomen Postimerkkilehdessä 10/1954.



Kansainvälisten vastauskuponkien yhdeksän päätyyppiä tai mallia on kuvattu Maailman postiliiton sivuilla upu.int. Pekingin mallia on kahta versiota. Serbian postimerkillä 110-vuotisvuonna 2017 on Rooman mallin kuponki.

    Vastauskupongit luetaan FIPin näyttelysäännöissä ehiöiksi. Ne ovat filateelista aineistoa, jota voi käyttää muissakin kuin avoimen luokan kilpailukokoelmissa. Jari Majander kertoo Aihefilatelian käsikirjassa (2014) Brittiläisen kansainyhteisön omasta vuoden 1936 kupongista, joka on purjelaivansa takia erityisen suosittu aihekokoelmissa.
    Näyttelysääntöjä ajatellen ja ehkä muutoinkin on yllättävää, miten vähän vastauskuponkeja ainakin Suomessa kerätään. Omista varastoistani löysin vain yhden kupongin, joka on Wienin mallia ja ranskalainen. Tšekkiläinen Michal Příkazský esittää http://www.exponet.info-virtuaalinäyttelyn yhden kehyksen kokoelmassa Böömin ja Määrin vastauskuponkeja. Kaikki olivat noihin aikoihin Lontoon mallia.
    Filateelisesti mielenkiintoisia ovat ainakin sellaiset kupongit, jotka on liimattu postimerkin tapaan kirjeelle ja kuljetettu postissa. Kuva Argentiinasta tulleesta kuoresta on Seppo Laaksosen kirjoituksessa ”Kansainvälinen vastauskuponki – IRC. Ylikansallisen ’postimerkin’ tarina” Suomen Postimerkkilehdessä 1/2013.
    Yhdysvaltalaisessa Linn’s Stamp News -uutislehdessä 25.2.2020 on vastaavanlainen niin ikään Lontoon mallin vastauskupongin käyttö vuodelta 2001. Selitys on ehkä siinä, että kirje on lähetetty vankilasta eikä vanki ole päässyt postiin vaihtamaan kuponkia postimerkkeihin. #79

28.2.2026

POSTIHISTORIA. Postihistoriallinen Yhdistys kerää havaintoja venäjänkielisistä kirjaamislipukkeista. Niiden olisi hyvä olla postilähetyksillä käyttöajan toteamiseksi. Havainnot irtolipukkeistakin ovat tervetulleita käyttöpaikkakuntien kartoittamiseksi.
    Matti Sipari kirjoittaa Э-lipukkeista Filatelistissa 8/2005. Postilähetyksiä on hänen mukaansa tavattu erittäin vähän. Venäläislipukkeiden käyttöajaksi hän arvioi vuosien 1910–18 välisen ajan.
    Alla oleva kohde PHY:n havaintosivulta on Hannu Elon kokoelmasta ja julkaistaan tässä hänen luvallaan.



    Postihistoriallisen Yhdistyksen hankkeena on myöskin koota havaintoja postipysäkkien rivileimojen viimeisistä käytöistä. Nämä ajoittunevat 1980-luvulle. Leimojen tulisi olla postilähetyksillä, joilla on myös paikkakunnan leima käyttöajan toteamiseksi. mv #80

26.2.2026

POSTIHISTORIA. Mikko Kylliäinen tarkastelee Filatelistin 1/2026 laajassa ja tietorikkaassa kirjoituksessa suomalaisia postitoimipaikkoja, joita perustettiin Neuvostoliiton alueelle jatkosodan jälkeen. Tarve postille oli neljässä tapauksessa voimalaitostyömaa ja Kostamuksessa kaivoskombinaatin ja kaupungin rakennushanke.



Kuvassa Mikko Kylliäisen kirjoituksesta on Kostamuksen postiautolinjalla käytetty erikoisvalmisteinen auto, jossa oli tavallista suurempi tavaratila. Kuva Postimuseon kokoelmista on vuodelta 1979.

    Toimipaikoista ensimmäinen aloitti toimintansa Jäniskoskella kesällä 1947, ja viimeinen lakkautettiin Kostamuksessa hankkeen valmistuttua vuonna 1985. Kostamus oli työmaista suurin, ja sen postitoimisto oli toiminnassa pisimpään. Tietoja toimipaikoista on Postimuseon toimipaikkaselaimessa.
    Kylliäisen kirjoituksessa on myös arvioita lähetettyjen postilähetysten määristä sekä eri lähetyslajien harvinaisuudesta. mv #81

25.2.2026
Kutsu vuosikokoukseen 16.3.2026

20.2.2026

KILPAILUT. Posti järjestää vuosittain yleisöäänestyksen edellisvuoden kauneimmasta postimerkistä. Äänestäminen on mahdollista Postin verkkosivuilla ja postikortilla.



    Vuoden 2025 voittaja on talvista koskimaisemaa esittävä postimerkki. Kuuraisen valokuvan on ottanut Jukka Risikko Kuusamossa 25 asteen pakkasessa. Merkki sai 33 prosenttia noin 9200 annetusta äänestä. Myös neljä muuta eniten ääniä saanutta merkkiä esittävät suomalaisia maisemia.
    Risikko on voittanut Postin yleisöäänestyksen kolmesti aikaisemminkin maisema-aiheisilla valokuvillaan. #83

14.2.2026

POSTIMUSEO. Postimuseo on tehnyt loppuvuonna kaksi merkittävää ulkomaisen filatelian lahjoitusta. Kokoelmat eivät kuulu museon mukaan enää sen kokoelmapoliittiseen ohjelmaan.
    Suomen Filatelistiliitolle tehty lahjoitus käsittää 80 hyllymetriä aineistoa, jonka Postimuseo on saanut UPU-maiden välisessä postimerkkien vaihdossa. Alla oleva kuva on julkaistu liiton tammikuun uutiskirjeessä.



    Postimuseo sai vuonna 1960 testamenttilahjoituksena laajan ehiöiden kokomaailmakokoelman, jonka E. J. Nyström oli testamentannut museolle. Toissijaisena saajana oli Helsingfors Frimärkssamlare Förening, jolle museo on nyt lahjoittanut 17 hyllymetrin aineiston. Asiasta kerrotaan Suomen Postimerkkilehdessä 1/2026.
    Nyström on niiden 80 suomalaisen filatelistin joukossa, jotka Lauri Poropudas esittelee kirjassaan Suomen eturivin filatelisteja (2017). Poropudas kirjoittaa, että Nyströmin ehiökokoelman arveltiin olevan yksi maailman täydellisimmistä.
    Kansainväliseen Finlandia 56 -näyttelyyn Nyström osallistui kahdella ehiökokoelmalla. Niistä toisessa oli näyttelyluettelon mukaan vuoteen 1856 saakka julkaistut ehiökuoret maittain ajanmukaisessa järjestyksessä. mv #84

11.2.2026
Postimerkin Päivä jälleen kirjastossa

Heikki Aho

Turun Postimerkkikerho järjesti Turun pääkirjaston aulassa Postimerkin Päivän tapahtuman tiistaina 10.2. Kerhon esittelypöydällä oli tarjolla omakuvapostimerkkejä, postikortteja, lehtiä ja esitteitä.
    Näytteillä oli otteita neljästä kokoelmasta käsittäen Ranskan ja Grönlannin postimerkkejä, eläinaiheisia merkkejä sekä urheilumerkkejä. Myös Suomen ensimmäisten postimerkkien 170-vuotispäivä huomioitiin.



    Kirjastossa liikkui suuri määrä ihmisiä, ja pöydän ohitti arviolta yli tuhat henkeä, joskin osa kulki edestakaisin aulassa. Ohikulkijoille jaettiin 450 kappaletta päivää varten painettua kahta postikorttia. Aiheina olivat Heikki Ahon akvarellit Itäiseltä rantakadulta ja jokilaivoista. Omakuvamerkki oli tehty edellisestä, ja niitä myytiin 74 kappaletta.
    Esittelypöydälle pysähtyi etupäässä varttuneempaa väkeä. Monet kertoivat, että he eivät enää lainkaan lähetä kirjepostia tai postikortteja. Myös joidenkin keski-ikäisten kanssa käytiin keskusteluja, mutta nuoria oli vaikea saada edes ottamaan ilmaista postikorttia.



    Yksi jäsenhakemuslomake saatiin jaettua. Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että kiinnostus postimerkkejä kohtaan on entisestään vähentynyt. Kerhon jäseniäkin tuntui näkyvän paikalla aikaisempaa vähemmän. Päivästä jäi sellainen kuva, että postimerkkeilyn edistäminen ja jäsenhankinta ovat nykypäivänä hyvin haastava tehtävä. #85

10.2.2026

UUTUUSMERKIT. Yhdysvaltain posti USPS julkaisee 13.3. lowrider-autoja esittävän postimerkkisarjan. Lowriderit ovat kustomoituja amerikanrautoja, joiden maavaraa voi säätää, ja joita pystyy pompottamaan eri suunnissa. Sarjassa ovat muun muassa vuoden 1987 Oldsmobile Cutlass ja alla oleva vuoden 1946 Chevrolet Fleetline. #86

3.2.2026

POSTIKORTIT. Mirka Ylä-Mattila kirjoittaa ystävänpäiväkorteista Postimuseon blogissa. Alla oleva kortti on museon postikorttikokoelmasta. #87

3.2.2026
Norring-kynämitätöintien n ja N

Martti Vihanto

Kaikkia postileimoja ei ole tarkoitettu postimerkkien mitätöintiin, eivätkä kaikki mitätöinnit ole tehty postileimalla. Edellisistä ovat esimerkkinä kontrollileimat ja jälkimmäisistä soikiomerkkien kynämitätöinnit. Oikein tarkkoja kun ollaan, pelkällä musteristillä mitätöidyt soikiot eivät sisälly leimakokoelmaan.
    Kun soikiomerkit otettiin käyttöön maaliskuussa 1856, niiden mitätöinti tapahtui postileimalla. Seuraavan vuoden syyskuussa määräykset muuttuivat niin, että mitätöintiin oli käytettävä mustekynää. Lähteissä esiintyy tässä yhteydessä sana ”ristaus”, jonka alkuperää en tunne.
    Postihallinnon määräys oli tulkinnanvarainen. Jotkut postitoimipaikat käyttivät sekä postileimaa että mustetta, toiset vain mustetta. Jälkimmäinen ei tarkoita, etteikö leimaa olisi lyöty johonkin toiseen kohtaan kirjettä. Kalle Vaarnas muotoilee asian Suomen postimerkkien käsikirjassa (1967) niin, että ”kiertokirjeen aukollinen esitys avasi tien henkilöllisille johtopäätelmille”. Tavallisin kynämitätöinti soikiomerkeillä oli yksinkertainen vinoristi, vedettiin ikään kuin henkselit yli.
    Myös sellaista käytäntöä esiintyi, että postimerkki mitätöitiin määräyksistä välittämättä pelkästään leimalla. Monien, ja ehkä useimpienkin, keräilijöiden mielestä tämä on kolmesta vaihtoehdosta haluttavin, ja ainakin luetteloissa kaikkein kallein. Makuasia on myös suhtautuminen kartteerausnumeroon merkin oikeassa yläkulmassa.



Iso Norring-kynämitätöinti kahdella isohampaisella Postimuseon kokoelmista. Kuvat ovat Finna-hakupalvelusta (5 kop ja 10 kop). Mitätöintiä ei esiinny soikiomerkeillä.

    Vaarnas kirjoittaa kirjassa Suomen postitoimipaikat (1988), että mustemitätöintien periaatteellisena päättymisvaiheena voitaneen pitää UPUn perustamista vuonna 1874. Tämän jälkeenkin on kynää käytetty. Aniliinikynämitätöintejä näkee esimerkiksi lunastuslähetyksillä, ja kuulakärkikynällä tehtyjä vielä tänä päivänä.
    Klassisen kauden tunnetuimmat kynämitätöinnit ovat niin sanottuja Norring-mitätöintejä, joissa on joko pieni tai iso n-kirjain. Nämä signeerausmitätöinnit ovat saaneet nimensä Johan Wilhelm Norringin mukaan, joka toimi Loviisan postikonttorissa konttorikirjurina. Merkkejä on mahdollisesti mitätöity ennen kuin ne on kiinnitetty kirjeelle, jolloin puhutaan ennakkomitätöinnistä.
    Esa Kärkäs kirjoittaa Keräilyuutisten kirjoitussarjassa postimestarien kynämitätöinneistä ja numerossa 6/2010 Norring-mitätöinneistä. ”Ison Norringin” tiedossa oleva käyttöaika Loviisassa on Kärkkään mukaan vuodesta 1860 alkaen. Pientä Norringia esiintyy jo soikiomerkeillä.
    Norring toimi Loviisan jälkeen Viipurissa ekspeditöörinä. Tuolta ajalta on ilmeisesti peräisin Kärkkään kirjoituksessa kuvattu Norring-mitätöinti syyskuussa 1867 käytetyllä isohampaisella. Leo Linderin kirjassa Suomen soikiomerkit (1956) mainitut vuoden 1857 Viipurin-käytöt ovat oletettavasti vanhentunutta tietoa.
    Mikko Ossa kirjoittaa Abophilissa 4/1983, että Norringin mitätöinneillä on ollut aina oma hohtonsa. Filatelistit pyrkivät saamaan sellaisen kokoelmaansa, vaikka eivät ehkä muuten olisikaan erityisen kiinnostuneita mustemitätöinneistä.
    OvalPoint-palvelussa (maksullinen) on kuvia Norring-mitätöinneistä sekä tietoja huutokauppatuloksista. Tampereen kynämitätöinneistä on Kari Salosen kirjoitus Filatelistissa 2/2019. #88

3.2.2026
Suomen Filatelistiseuran 3.2. päättyneessä huutokaupassa myytiin Norring-mitätöity kapeavälinen I-lävisteen isohampainen noin 170 euron hintaan, huutoraha mukaan lukien.

26.1.2026

OMAKUVAMERKIT. Pargas Filatelister – Paraisten Filatelistit viettää jälleen Postimerkin Päivää torstaina 12.2. K-Supermarket Reimarin aulassa klo 11–18. Paikalla on pienimuotoinen näyttely, joka esittelee postimerkkien ja postikorttien avulla Paraisten monimuotoista historiaa aina muinaisuudesta 1900-luvulle asti.



    Myynnissä ovat uusi Parais-aiheinen omakuvapostimerkki ja viisi uutta postikorttia. Postimerkin aiheena on Paraisten teollisuusmuseo. Postikorttien kuvina ovat teollisuusmuseon lisäksi vanha ja uusi Hessundin silta, apolloperhonen, maisema Tjuvenilta ja talvinen kuva Sattmarkista.
    Arvioimme yleisön paikalle tuomia postimerkkejä ja annamme neuvoja harrastuksen jatkamisesta tai materiaalin realisoimisesta. #89

23.1.2026, lisäys 1.2.

OMAKUVAMERKIT. Turun Postimerkkikerho järjestää Postimerkin Päivän tapahtuman tiistaina 10. helmikuuta Turun pääkirjastossa. Tapahtumaan ilmestyy omakuvapostimerkki, joka perustuu Heikki Ahon vesivärimaalaukseen Itäiseltä rantakadulta.



    Maalaus on aiheena myös Postimerkin Päivän postikortissa. Toisessa kortissa on Heikki Ahon vesivärimaalaus Näkymä Aurajoelle. Luettelo kerhon aikaisemmista korteista vuodesta 2000 alkaen on täällä. #90

22.1.2026

AIHEET. Kemiallisen yhdisteen koostumus voidaan esittää kemiallisen kaavan avulla. Esimerkiksi veden molekyylikaava H₂O kertoo, että yhdessä vesimolekyylissä on kaksi vetyatomia ja yksi happiatomi. Veden tai muun yhdisteen rakennekaavasta näkee lisäksi, miten atomit ovat sidoksissa toisiinsa.



Kuvan postimerkeillä on seuraavien aineiden molekyylikaava: natriumfluoridi ja vesi (Brasilia 1977), hiilidioksidi (Tanska 1994), fosforihappo (Israel 1972), kalsiumfluoridi ja natriumkloridi (Meksiko 1978) sekä difluoributaani (Sveitsi 1992). Viimeisellä merkillä on myös rakenne- ja avaruuskaava.

    Kamferin molekyylikaava on C₁₀H₁₆O. Sen rakennekaava näkyy Suomessa vuonna 1991 ilmestyneen stereoskooppisen merkkiparin kuva-aiheessa. Nykyisen Kemistikillan perustamisesta tuli tuolloin kuluneeksi 100 vuotta. Merkeillä on myös kuva kamferimolekyylistä sekä erlenmeyerpullosta. Kamferipuun lehtiä ja kukintoja on muun muassa Japanin postimerkillä vuonna 2012.
    Kamferin syntetisoi ensimmäisenä suomalainen kemisti Gustaf Komppa. Hän on kemiamerkkien ensipäivänkuoren kuvassa niin kuin on myös saman aikakauden kemisti Ossian Aschan. mv #91

20.1.2026

UUTUUSMERKIT. Yhdysvaltain posti USPS julkaisi 15.1. pienoisarkin, jonka aiheena on raskaansarjan nyrkkeilijä ja maailmanmestari Muhammad Ali. Arkissa on kahta merkkiä yhteensä 20 kappaletta.
    Vuoden 1960 olympialaisissa Ali voitti 18-vuotiaana raskaassa keskisarjassa kultaa Cassius Clayn nimellä. Sarjoja oli kymmenen kärpäs- ja kääpiösarjasta alkaen.



    Muhammad Ali on aikaisemmin muun muassa Itävallan postimerkillä vuonna 2006. Muita nyrkkeilyaiheisia postimerkkejä on ilmestynyt Alankomaissa vuonna 1928 olympialaisten ja Suomessa vuonna 1981 Euroopan-mestaruuskilpailujen johdosta. mv #92

17.1.2026

KIRJAT. Portostempel- ja soikioehiökuoret ovat Suomen ensimmäisiä ehiöjulkaisuja ja soikiomerkit ensimmäisiä postimerkkijulkaisuja. Näistä tehtiin useita uusinta- ja jälkipainamia vuosina 1862–93 sekä 1954–56.



    Postimuseo on julkaissut uusinta- ja jälkipainamista 160-sivuisen kirjan 1845 Porto Stempel ja 1850–1859 ovaalityypin uusinta- ja jälkipainamat. Kirjoittajat ovat Atte Moilanen ja Cyril Schwenson. Teksti on sekä suomeksi että englanniksi, ja kuvat ovat Moilasen kokoelmasta.
    Uusinta- ja jälkipainamat ovat kirjan määritelmässä virallisen tahon toimesta tai sen suostumuksella tehtyjä. Edellisissä on käytetty muuttamatonta alkuperäistä painovälinettä ja painomenetelmää. Kirjassa käsitellään myös väärenteitä, mutta niistä ei esitetä kattavaa luetteloa. Mukana on lisäksi vedoksia ja alkuperältään tuntemattomia uusintapainamia. mv #93

13.1.2026

AIHEET. Maailman ensimmäiset joutsenaiheiset postimerkit ilmestyivät Länsi-Australiassa vuonna 1854. Suomessa on kymmenkunta joutsenaiheista merkkiä, joista ensimmäiset ovat vuodelta 1956. Yhdellä tuberkuloosimerkeistä on kyhmyjoutsen, ja ensimmäisillä Pohjola-merkeillä lentää viisi laulujoutsenta, yksi kutakin Pohjoismaata kohti.



    Joutsenlajeja on kuusi: trumpettijoutsen (Mansaari 1991), mustajoutsen (Australia 1991), pikkujoutsen (Englanti 1988), laulujoutsen (Japani 1992), kyhmyjoutsen (Suomi 1956) ja mustakaulajoutsen (Falklandinsaaret 1938). mv #94

10.1.2026

10.1.2026

JULKAISUT NETISSÄ. Postimuseo on koonnut sivuilleen tietokannan Suomen postitoimipaikoista. Tietokannassa on tietoja muun muassa perustamisajoista, toimivaltuuksista ja kiertokirjeistä. Sivustolla on käyttöohje ja sanasto.
    Turku-hakusanalla tulee 66 hakutulosta, joiden mukaan ensimmäinen toimipaikka on perustettu 6.9.1638. Postikonttorin hoitajana oli tuolloin Lyttke Caloander. Vuoden 1971 alusta konttorin nimeksi tuli Turku 10 – Åbo 10.



    Kuvassa toimipaikkaselaimesta on vuonna 1978 perustetun haaraosasto 61:n sisätiloja vuonna 1987, kuvaaja Tapio Mustasaari.
    Kaarlo Hirvikosken laatima luettelo Suomen postitoimipaikoista vuosina 1638–1985 on Suomen Filatelistiliiton jäsensivuilla. Liiton kustantama kirja on julkaistu vuonna 1988. mv #96

4.1.2026
Minipostikortit kulkivat perille

Englannissa alettiin vuonna 1967 julkaista aikaisempaa suurempikokoisia erikoismerkkejä. Seppo Louhivuori löysi aikoinaan Seura-lehden numerosta 45/1968 jutun, jossa on kuva edellisvuoden joulupostimerkin kummastakin puolesta. Jutun otsikko on ”minipostia”.
    Eräs englantilainen herra, muotiboutiquen omistaja, oli unohtanut kertoa uudesta pukukokoelmastaan kauniille valokuvamallille. Kekseliäänä miehenä hän kirjoitti viestin ja osoitteen, paremman välineen puutteessa, postimerkin taakse minikokoisilla kirjaimilla ja laittoi matkaan. Onneksi posti katsoi asiaa sormiensa läpi ja postimerkki, vai pitäisikö sanoa minipostikortti, meni perille.



    Louhivuori ajatteli vuonna 2013 kokeilla englantilaisen ideaa itsekin. Hän kiinnitti edellisvuonna ilmestyneen sydäntervehdysmerkin kartongille, kirjoitti taakse terveiset vaimolleen ja tämän osoitteen, ja jätti sen jälkeen postiin. Minikortti putosi kirjeluukusta kahden päivän päästä muun postin mukana eteisen lattialle.
    Postikortin vähimmäiskoko on Suomessa nykyään 9 x 14 cm. Siihen ei riittäisi edes Czesław Slanian kaivertama postimerkki, joka ilmestyi Ruotsissa vuonna 2000. Se on mitoiltaan noin 6 x 8 cm ja varmaankin edelleen maailman suurin kaiverruspainomerkki. mv #97

2.1.2026
Postipalvelulinjat kiersivät maaseutua ja saaristoa

Martti Vihanto

Ensimmäinen postipalvelulinja perustettiin kokeiluluontoisesti 1.4.1972 Iisalmen ympäristöön. Se oli aluksi 118 kilometrin pituinen. Vuoden 1985 loppuun mennessä linjoja oli noin 130, joista kahta hoiti postipalveluvene. Tiedot perustuvat Postipalveluauto- ja postipalveluveneluetteloon (1986), jossa Timo ja Tapani Fager esittävät linjoilla käytetyt postileimat.
    Postipalvelulinjoja otettiin käyttöön erityisesti turvaamaan harvaanasuttujen syrjäseutujen palveluja. Posti hoiti tuohon aikaan myös Postipankin tehtäviä. Pelkissä kuljetustehtävissä autoja oli tätä ennen ollut jo vuosikymmenien ajan. Autopostin historiasta kirjoitan vuoden 2021 Abophilissa.



Turengin postipalvelulinja aloitti joulukuussa 1974. Vuonna 1978 otetussa valokuvassa postinhoitajana toimiva postimies on työpöytänsä äärellä Fiat 128 - henkilöautossa 74 kilometrin mittaisen lenkin varrella. Postimuseon kokoelmista, kuvaaja Tapio Mustasaari.

    Muuttoliike kaupunkeihin ja kyläkauppojen sulkeminen aiheuttivat tarpeen etsiä kiinteiden postitoimipaikkojen tilalle uudenlaisia palvelumuotoja. Syynä olivat myös säästötavoitteet.
    Postipalvelulinjojen sijasta olisi ollut mahdollista laajentaa olemassa olevaa autopostitoimistoverkkoa. Toimistoja oli kaikkiaan viisi sen jälkeen, kun nro 70 oli perustettu 1.4.1972 Varkauden postikonttorin alaisuuteen. Enempää niitä ei sitten tullutkaan. Uudet autopostitoimistot olisivat tulleet kalliimmaksi kuin postipalveluautot, ja kehitys lähti menemään jälkimmäiseen suuntaan. Jukka-Pekka Pietiäinen tarkastelee asiaa Suomen postin historiassa (1988).
    Autopostitoimistot olivat isoja busseja, joiden hoitamiseen tarvittiin kaksi henkilöä. Postipalveluautot taas olivat paketti- ja henkilöautoja, joihin riitti yksi. Asiakkaan kannalta jälkimmäiset olivat sikäli huonompia, että niihin ei välttämättä päässyt sisälle hoitamaan asioita.
    Postipalveluautonhoitaja saattoi olla itsenäinen yrittäjä ja käyttää omaa autoaan. Tämä antoi postille lisää neuvotteluvaraa.
    Postipalveluautoilla oli yleensä postiasema I:n toimivaltuudet. Kaarlo Hirvikoski arvelee kirjassaan Maantieliikenteen pakettimerkit (2003), että todellisuudessa ne näyttävät olleen käytyjen kurinpalautusten jälkeen vain emopostinsa ”virkailijoita”. Postinhoitajien tehtävistä määrätään Postimiesten käsikirjassa ja Posti- ja telehallituksen kiertokirjeessä 41/12.7.1983.
    Postipalveluautot edustivat liiketoimintamallia, jossa palvelut tulevat asiakkaan luo, ainakin puolitiehen, eikä päinvastoin. Myymälä- ja kirjastoautot sekä liikkuvat terveysasemat toimittavat samaa asiaa. Taloudellisesti ja muutenkin järkiperäistä saattaa olla tällaisten palvelujen yhdistely samaan autoon.



Postipalveluautossa ja postipalveluveneessä (postbetjäningsbåt) käytetty leima Timo ja Tapani Fagerin tutkimuksesta.

    Postipalvelulinjoilla käytettiin yleensä tavanomaisia postitorvimallisia lähtötoimipaikan leimoja. Timo ja Tapani Fagerin luettelossa on 13 leimaa, joissa lukee paikkakunnan lisäksi PPA ja Korpoströmin leimassa PBB PPV. Heinäkuulle 1983 päivätyllä Posti- ja telehallituksen postiliikenneosaston määräyksellä PPA-leimasimista oli välittömästi luovuttava. Korpoströmin leimaa esiintyy kuitenkin vielä ainakin vuoden 1985 kesäkuussa.
    Kiuruvedellä on ollut käytössä paikkakuntaleiman lisäksi violetinvärinen rivileima PPA I. Kuva siitä on myös Reino Forsténin kirjoituksessa Suomen Postimerkkilehdessä 1/1984. Lisätietoa postipalvelulinjojen leimoista on Tapani Fagerin toimittaman Fila Stamp -lehden numeroissa.
    Linjan varrella olevaan osoitteeseen oli mahdollista osoittaa postia muodossa PPA/pysähdyspaikka. Korpoströmin tapauksessa merkintä olisi ollut esimerkiksi PBB 1/Hummelholm, vastaanottajan nimen ja postitoimipaikan lisäksi. Tällaiset vastaanottaja- ja lähettäjämerkinnät ovat PPA- tai PPV-leimojen lisäksi usein ainoa tapa tunnistaa lähetys postipalvelulinjalla kulkeneeksi.
    Turun Postimerkkikerhon nuoriso-osaston Sasupa-lehti 6/1983 kertoo Korpoströmin postipalveluveneen neitsytmatkasta 2.6.1983 Turunmaan saaristossa. Linja on lehden mukaan 66 kilometrin mittainen, ja pysähdyspaikkoja on 28. Sen varrella on talouksia pysyvästi noin neljäkymmentä ja kesäaikaan moninkertainen määrä. Talvisin postikierroksen tekee hydrokopteri.
    Postilaitoksen 7,5-metrisen teräsrunkoisen Postbud-postiveneen kuva on Finna.fi-hakupalvelussa.
    Postbudin kapteeni Gustav Ahlmen kertoo Helsingin Sanomien 11.7.1986 haastattelussa postipalveluveneen päivätoimista. Vene on monelle saarelaiselle ainoa yhteys mantereelle. Se kuljettaa postin lisäksi kauppakasseja, kaasupulloja ja muuta tavaraa. Kapteeni hoitaa samalla seitsemän vanhuksen asioita kuten halonhakkuuta ja vedenkantoa kunnan laskuun.
    Hirvikoski rajaa postipalvelulinjat kirjan Suomen postitoimipaikat (1988) ulkopuolelle samoin kuin esimerkiksi postivaunut. Kirjassa mainitaan laivapostitoimistot 1 ja 2, jotka perustettiin 17.12.1962 ja toimivat postiasema I:n valtuuksin vuoden 1977 loppuun asti. Tämän jälkeen moottoriveneet huolehtivat vain postin jakelusta. Liikenteeseen asettamisesta kerrotaan Posti- ja lennätinhallituksen kiertokirjeessä 168/19.11.1962.



Kirjeellä on laivapostitoimisto 2:n leima 21.12.1962 ja Turun tuloleima seuraavalta päivältä. Laivapostileiman myöhäisin havainto on Johan Snellmanin tutkimuksen mukaan 23.12.1976. Toimipaikka oli Turun postikonttorin alainen. 1970-luvun termein moottorivene Pietari Brahe olisi ollut postipalveluvene.

    Laivapostitoimisto 1 liikennöi Hiittisten saaristossa moottorivene Kristiinalla (joissakin lähteissä Kristina) ja laivapostitoimisto 2 Iniön saaristossa moottorivene Pietari Brahella. 15-metriset alukset pystyivät etenemään noin viiden tuuman paksuisessa jäässä. Kummankin ensipäivänleima 17.12. on lyöty kumileimasimella ja myöhemmät leimat vaihtuvapäiväisellä metallileimasimella. Leimat ovat Tuomas Piirosen kuvaleimaluettelossa.
    Autopostin kerääjälle 1970-luku on ehkä mielenkiintoisin vuosikymmen. Kaikki autopostitoimistot olivat vielä toiminnassa, postipalveluautot otettiin käyttöön, ja autopostipakettimerkkejä käytettiin edelleen postiautoissa. Lisäksi tulevat autopostilinjojen ap-leimat ja yksityisten liikennöitsijöiden autopakettimerkit. Liikkuvista postitoimipaikoista laivojen ja junien paras kausi osuu paljon vanhemmalle ajalle. #98

2.1.2026