Abophil Postimerkkilehti

ISSN 2737-0321

63:s vuosikerta

1.1.2026 alkaen

Turun Postimerkkikerho ry:n äänenkannattaja Abophil Postimerkkilehti on jatkuvasti päivitettävä verkkojulkaisu

Kirjoitukset 2021–25    Hakemisto    Yhteys- ja muut tiedot

11.5.2026
Kerho teki retken Nordia-näyttelyyn

Heikki Aho

Pieni joukko Turun Postimerkkikerhon jäseniä teki aurinkoisena lauantaina 9.5. retken Espoon Dipoliin tutustumaan Nordia 2026 -näyttelyyn. Pikkubussissa oli seitsemän kerholaista, jotka saapuivat näyttelyyn vähän ennen puolta päivää. Kuvassa olemme puolimatkassa Ykköspesällä.



    Näyttelyn vastaanottopöytä oli alakerrassa, välitasanteilla oli kauppiaita ja ylhäällä kauppiaiden lisäksi varsinaiset 697 näyttelykehystä 130 kokoelmasta. Valtaosa oli suomalaisia. Kehysmäärä on suurin tällä vuosikymmenellä, mutta se jää selvästi jälkeen 30 edellisen vuoden keskiarvosta.
    Kerhon jäseniä osallistui näyttelyyn, muun muassa Asko Haahtela (malli 1885), Pekka Klemi (Espanjan sisällissota), Juhani Pietilä (Madeiran ehiöt) ja Mika Vaihekoski (Saarisen malli). Tulokset tulevat näyttelyn internetsivuille nordia2026.fi.
    Näyttelyssä näkyi muitakin turkulaisia kuin retkibussiin tulleita, erityisesti näytteille asettajia mutta muitakin. Kovin näkyvä turkulaisten läsnäolo ei ollut, kun bussissakin olisi ollut vielä tilaa.
    Retkelle osallistuneet tutustuivat omatoimisesti kokoelmiin ja kauppiaiden tarjontaan, ja osa lounastikin siellä. Seppo Salosen vetämä opastettu kierros päättyi kello 16, minkä jälkeen lähdimme takaisin.
    Näyttelyn filateelinen anti oli korkeatasoinen. Kokoelmat ovat toki olleet jo aikaisemminkin esillä, mutta aina niissä riittää tutkittavaa ja uusia asioita löytyy.
    Suomen Filatelistiliiton liittokokous oli samana päivänä. Sihteeri Mika Vaihekoski oli valtuutettu osallistumaan kokoukseen kerhomme edustajana.



    Itse keskityin markofiliaan eli kirjeiden ja muiden postitteiden leimoihin ja muihin merkintöihin. Kauppiailtakin löysin parikymmentä kiinnostavaa ranskalaista kirjettä ja lehtikäärettä.
    Esimerkkinä on 1872 Pariisista Villeneuve-sur-Yonneen lähetetty toisen painoluokan kirje, jossa on vain ensimmäistä painoluokkaa vastaava 25 centimen Ceres-merkki. Kuori on leimattu punaisella puutteellisesti frankeeratuksi ja 35 centimen lunastus on merkitty kynällä. #66

8.5.2026

Euroajan filateliassa tiedonsaanti pulmana. Maakeräilyssä yksi tapa rajata kokoelmaa on vuosiluvun mukaan. Kokomaailmakokoelmassa raja on esimerkiksi 1900, 1945 tai vuosi, johon vanha Schaubek-albumi sattuu päättymään. Lauri Väätäinen tarkastelee Keräilyuutisissa 2/2026 Suomen postimerkkien ja postilähetysten keräilyä euroaikaan rajattuna.



    2000-luvun postimerkkien keräily on vaikeampaa kuin monien vanhojen, kun järjestelmällistä tutkimustietoa ei ole vielä ehtinyt kertyä ja tulla julkaistuksi. Digitalisaatio tuo oman ongelmansa, ja yksistään perustietojen löytäminen voi olla hankalaa.
    Digiajan ilmiöistä on esimerkkinä verkko-Abophilin ensimmäinen uutuusmerkkiuutinen viiden vuoden takaa. Jutussa on linkki mediatiedotteeseen sillä ajatuksella, että kiinnostunut voi lukea sieltä lisää. Linkki ei enää toimi. Tiedote on tosin pienellä haulla vielä löydettävissä.
    Online-huutokauppojen luettelot saattavat kadota jo päättymispäivänä. Keino saada tämäntapainen liikkuva tieto talteen on rakentaa itselle tietokanta, johon koota myös omia tutkimuksia ja havaintoja.
    Postimerkkien painaminen ulkomailla vaikeuttaa tiedon saamista esimerkiksi uusintapainoksista. Vuoden 2019 Plus-merkki ja vuodesta 2023 ilmestyneet ruutukoodimerkit ovat kokonaan uusi asia. Ruutukooditarroista on kirjoitus lokakuun 2023 Abophilissa.
    Euroajan postihistoriasta Väätäinen tarkastelee muun muassa sekapostitteita markka-arvoisten kanssa sekä kirjeille printattuja postinkäsittelymerkintöjä. Joistakin postileimoista hän arvelee, että niitä on käytetty pääasiassa isokokoisilla kirjeillä. Tällaiset kirjeet päätyvät usein roskiin ja jäävät leimatutkimuksen ulkopuolelle.
    Keräilyuutisten numeron 2/2026 muuta filateelista sisältöä ovat muun muassa Mannerheim-teema, Barbadoksen postimerkit sekä mallin 1889 ajan leimasto. Lehden julkaisija on Suomen Filateliapalvelu Oy. mv #67

5.5.2026

Kansainvälinen filatelistiliitto 100 vuotta. Fédération Internationale de Philatélie perustettiin vuonna 1926. Kreikan posti Hellenic Post julkaisi tämän johdosta 22.4. postimerkin.



    FIPiin kuuluu nykyään yli 90 kansallista filatelistiliittoa. Sen keskeisiä tehtäviä on näyttelytoiminnan edistäminen ja suojeluksen myöntäminen sovittujen periaatteiden mukaisille kansainvälisille postimerkkinäyttelyille.
    Suomen ensimmäinen FIP-näyttely järjestettiin vuonna 1956 Helsingissä. Näyttelyn aikana pidettiin FIPin vuosittainen kongressi, jonka pöytäkirja sekä muuta tietoa järjestön historiasta on 100-vuotisjuhlasivustolla. Philatelia Fennica 6/1956 nostaa kongressin asialistalta nuorison johdattamisen postimerkkeilyn pariin. mv #68

4.5.2026

3.5.2026
Pitäisikö kerhojen perustaa omia Facebook-sivujaan?

Martti Vihanto

Postimerkkikerhojen on nykypäivänä hyvin vaikea hankkia uusia jäseniä ilman näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Euroopan filatelistiliittojen kattojärjestö FEPA järjesti viime vuonna sarjan etäistuntoja, joissa jäsenliittojen edustajat kehittelivät some-strategiaa postimerkkeilyn edistämiseksi. Loppuraportti on luettavissa FEPAn sivuilla.
    FEPAn viesti on hyvin selvä. Facebook on ylivoimaisesti tehokkain kanava olla läsnä somessa, jos kohderyhmänä ovat yli 50-vuotiaat kerhotoiminnasta mahdollisesti kiinnostuvat keräilijät. Facebook-sivun perustaminen on ilmaista.
    Sosiaalinen media eroaa perinteisestä mediasta kuten paperilehdistä siinä, että julkaiseminen on nopeaa, keskustelu on vuorovaikutteista, ja sisällön jakaminen on vaivatonta. Jos keräilijä haluaa esimerkiksi tietää, mistä maasta jokin postimerkki on kotoisin, ensimmäinen vastaus voi tulla muutamassa minuutissa. Tämä voi synnyttää reaaliaikaisen keskusteluketjun, jota jaetaan muille Facebook-sivuille, ja niin edelleen.



Mitä nämä ovat?

    Facebook-sivuja on monenlaisia. Yhdessä mallissa kuka tahansa voi kommentoida julkaisuja. Kerho valitsee ylläpitäjän, joka tekee itse julkaisuja, ottaa vastaan muiden ehdotuksia sekä valvoo, että kommentit ja keskustelut ovat asiallisia ja kerhon periaatteiden mukaisia. Hänen apunaan on muita kerhon jäseniä erilaisin käyttöoikeuksin.
    Facebookissa on myös ryhmiä. Näistä esimerkkinä on vuonna 2018 perustettu Suomen filatelistit. Sivun ylläpitäjä on Jarkko Tuovinen.
    Abophilin kaltainen jatkuvasti päivitettävä verkkolehti on jossain paperilehden ja somen välimaastossa. Toimitus lisää tarjotun julkaisun ehkä jo saman päivän aikana lehteen, ja mahdolliset kommentit tulevat suoraan julkaisun perään. Julkaisua voi kuka tahansa jakaa kopioimalla sen verkko-osoitteen ja lisäämällä toiselle Facebook-sivulle tai lähettämällä sähköpostissa kaverille. Tämän kirjoituksen osoite löytyy lopussa olevasta #70-linkistä.
    FEPA suosittelee raportissaan, että kerhon Facebook-sivulle tulee uutta sisältöä vähintään kerran viikossa. Kerhon toimintaan liittyviin kysymyksiin olisi hyvä vastata mahdollisimman pian. Raportissa käsitellään myös muiden somekanavien kuten Youtuben käyttöä sekä liiton roolia jäsenyhdistysten tukemisessa.
    Sosiaaliseen mediaan liittyy myös haasteita. Yhtenä syynä liittyä kerhon jäseneksi, maksaa jäsenmaksu ja osallistua lähikokouksiin on rakentaa verkostoa, kysyä neuvoja ja päästä keskusteluun keräilijäyhteisön kanssa. Tähän ei ole samaa tarvetta, jos edut saa ilmaiseksi netissä.
    Some tavoittaa myös paljon laajemman joukon samanhenkisiä kuin paikallinen toiminta. Digijäsenyys, jäsenetuna esimerkiksi pääsy rajoitettuun aineistoon, on ehkä ratkaisu.
    Tyypillisessä Facebook-postauksessa on kuvan lisäksi pari lausetta taikka linkki videoon. Tällaisia on helppo ja nopea tehdä, ja kaikilla kerhon jäsenillä varmaankin riittää ideoita aiheiksi.
    Facebook-sivu on sikäli itseään ruokkiva, että runsas aktiviteetti lisää sen julkaisujen näkymistä muiden käyttäjien aikajanalla. Parhaassa tapauksessa julkaisut leviävät hyvin laajalle ja osuvat mennessään sellaisiinkin käyttäjiin, jotka eivät ole kerhosta koskaan kuulleetkaan. Facebook on erityisen hyödyllinen väline markkinoida kerhon yleisötapahtumia. #70

2.4.2026

Iltapäiväkerhossa postimerkkeilyä Lohjalla. Mahdollisuus mieluisaan ja maksuttomaan harrasteeseen koulupäivän yhteydessä. Tämä on tavoitteena Harrastamisen Suomen mallissa, jonka opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti vuonna 2021. Ohjelman piirissä ovat peruskoulun oppilaat, ja tarjonta perustuu heidän toiveisiinsa.



Lohjalaisen peruskoulun Keräilykerho järjestää lukuvuoden päätteeksi postimerkkinäyttelyn toukokuun ajaksi. Kuvakaappauksessa Suomen Filatelistiliiton Facebook-sivulta ohjaaja on ryhmänsä kanssa avaamassa näyttelyä.

    Harrastusryhmän ohjaajana voi olla koulun ulkopuolinen toimija kuten paikallinen postimerkkikerho. Lohjan Postimerkkikerho on toteuttanut kuluvana lukuvuotena Nummen yhtenäiskoululla Lohjalla Suomen Filatelistiliiton pilottihanketta ”Keräilykerho”. Ohjaajana on ollut Vesa Hirsmäki.
    Keräilykerhossa on tutustuttu postimerkkien keräilyyn, keräilyvälineisiin ja filatelian perusasioihin. Se on kokoontunut 28 kertaa, ja mukana on ollut kymmenen 9–10-vuotiasta koululaista.
    Ryhmien perustamiseen ja toimintaan voi hakea avustusta Harrastamisen Suomen mallista. Hakuaika on keväisin. Päättyvänä lukuvuotena rahoitusta on saanut noin 10000 ryhmää lähes 2000 koulussa eri puolilla maata. Liitto antaa tukea hakemusten teossa ja toiminnan järjestämisessä. mv #71

1.5.2026

25.4.2026

Käsikirjasta olemassa kaksi uudistettua osaa. Suomen Filatelistiliitto julkaisi 7-osaisen Suomen postimerkkien käsikirjan vuosina 1967–78. Siitä on aikoinaan suunniteltu uudistettua laitosta, jossa olisi 10 osaa ja niissä englanninkieliset käännökset.
    Uudesta sarjasta on valmistunut kaksi osaa. Vuonna 1993 ilmestynyt osa III käsittelee jokanurkkaisia, ja vuonna 1986 ilmestynyt osa V käsittelee Saarisen ja Vaasan mallia.



    Käsikirjan osajaon muuttuessa myös osien sisällöt muuttuvat. Uusi III-osa on osa vanhaa II-osaa uudistettuna, ja uusi V-osa on osa vanhaa III-osaa uudistettuna.
    Jokanurkkaisten vanhan osuuden kirjoittaja on Anton Salmenkylä. Uudistuksen ovat tehneet Herbert Oesch, Heikki Reinikainen ja Juhani Olamo. Postitaksoja koskevan osan on kirjoittanut Esa Mattila. Antti Haggrén ja Mikko Niskasaari arvioivat Filatelistissa 8/1993 uutta kirjaa ja vertailevat sitä vanhaan.
    Saarisen mallin vanhan osuuden kirjoittajat ovat Anton Salmenkylä, Matti Poutvaara ja Yrjö Tielinen. Vaasan mallin kirjoittajat ovat Jaakko Kemppainen ja D. A. Dromberg. Uudistuksen on tehnyt Erkki Larkka.
    Suomen postimerkkien käsikirjan vanhat osat ovat digitoituna liiton jäsensivuilla. Uudet kaksi osaa ovat lainattavissa esimerkiksi Turun kaupunginkirjastosta, ja niitä näyttää myös olevan netissä myytävänä. mv #73

22.4.2026
Numeroleimat ilman postimerkkiä

Martti Vihanto

Maalaiskirjeenkantajan numeroleima 3402 on ollut käytössä Karijoen kunnassa Etelä-Pohjanmaalla. Alempana kuvattu pääsiäiskortti on kulkenut kirjeenkantolinjalla Karijoella.
    Kunnan alueella on toiminut postitoimiston lisäksi muutama muu toimipaikka eripituisia ajanjaksoja. Postimuseon toimipaikkaselaimen mukaan postitoimisto perustettiin vuonna 1890 aluksi postiaseman toimivaltuuksin. Tieto on myös Kaarlo Hirvikosken toimipaikkakirjassa (1988), jonka sähköisestä versiosta Suomen Filatelistiliiton jäsensivuilla numeron 3402 löytää sanahaulla. Postitoimisto muutettiin vuonna 1997 asiamiespostiksi.
    Maalaiskirjeenkantaja on varmaankin lähtenyt kierrokselleen postitoimistosta ja ottanut jossain matkan varrella pääsiäiskortin mukaansa. Kortti on osoitettu kahdelle koululaiselle Järvikylään, noin neljä kilometriä Karijoen kirkonkylästä pohjoiseen.

Pääsiäiskortin piirtäjä on nimimerkki Ukko eli graafikko ja kuvataiteilija Hans Björklind (1908–69). Hän piirsi vuonna 1938 Lahdessa järjestettyjen hiihdon MM-kilpailujen postimerkit, joista oli puhetta vuoden 2021 Abophilissa. Kirjoittajan kokoelmasta.

    Pääsiäiskortin tekee erikoiseksi postimerkin puuttuminen. Postimerkkejä oli mahdollista ostaa maalaiskirjeenkantajalta, eikä niiden saaminen liene ainakaan ollut ongelmana. Tiedossani ei ole, oliko kortin vieminen perille ilman postimaksua sallittua, erikseen kiellettyä vai jotain siltä väliltä. Kysymystä voi lähestyä myös pohtimalla, miten asian olisi pitänyt olla.
    Harvaan asutulla seudulla oli ehkä maan tapa jakaa postia ilmaiseksi, jos vastaanottaja sattui asumaan matkan varrella ennen kierroksen päättymistä. Kirjeenkantajan oli määrä lyödä numeroleima postimerkin viereen, ja postitoimisto sitten mitätöi merkin päivämääräleimalla. Jos lähetys olisi mennyt postitoimistoon asti, merkin puuttuminen olisi huomattu.
    Maalaiskirjeenkanto alkoi vuonna 1890. Jukka-Pekka Pietiäinen kertoo sen kehityksestä Suomen postin historiassa (1988) ja Matti Murole Philatelia Fennicassa 1/1972. Kirjassa Kirjattua postia (1973) on muisteluita kirjeenkantajan arjesta ja muusta postin toiminnasta. Numeroleimaluetteloita on muun muassa liiton julkaisusarjassa. #74

21.4.2026
Tamperelaisten vierailu Hansasalissa

Heikki Aho

Tampereen Filatelistiseuran vierailu Turkuun 18.4. sujui perinteiseen tapaan. Kokouspaikka tosin oli uusi, Pegasus Ravintoloiden Hansasali Puutarhakadulla. Miltei 40 henkeä kokoontui aurinkoisena päivänä valoisaan saliin, jonka edessä vieraat toivotettiin tervetulleiksi niin, että kaikki tulivat kätellyiksi.
    Ravintolan lounaan jälkeen Turun Postimerkkikerhon puheenjohtaja Pekka Rannikko ja tamperelaisten matkanjohtaja Jarkko Leppänen vaihtoivat kuulumisia ja kertoivat kuluvan vuoden tapahtumista.




    Kuulumisten vaihdon jälkeen vuorossa oli Heikki Ahon esitelmä Art nouveau ja art deco, silta modernismiin. Esityksessä käytiin läpi postimerkkien aiheiden tyylipiirteitä erityisesti huomioiden 1900-luvun alkupuolen tyylisuunnat.
    Zeppelin-arvonnan jälkeen seurasi Jamppa Lampin meklaroima huutokauppa. Kaiken kaikkiaan tilaisuus onnistui hyvin, ja tamperelaisten paluumatka alkoi kello 16:n jälkeen. #75

14.4.2026
Turun kevätnäyttely kengänsuojukset jalassa

Heikki Aho

Turun Postimerkkikerho ja Suomen Postikorttiyhdistys Apollo järjestivät yhteistyössä perinteisen kerhonäyttelyn ja myyntitapahtuman viikonloppuna 11.–12.4. Paikkana oli Puolalan koulun Kauppiaskadun yksikkö.
    Turun Kevät ja Postikortin Päivät on järjestetty Puolalan koululla aiemminkin. Sieltä jouduttiin pois remontin alta ja nyt mentiin uudelleen, kun monena vuonna käytössä ollut Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän juhlasali oli Tuomiokirkon remontin myötä uudessa käytössä ja itsekin menossa vuorostaan pian remonttiin.
    Puolalan koulun tilat oli uusittu ja sen myötä muuttuneet kengättömäksi. Oli käytettävä muovisia kengänsuojuksia, oltava sukkasillaan tai laitettava sisätossut jalkaan. Yleisö ja järjestäjät mukautuivat tähän joustavasti. Muutoin näyttely sujui entiseen tapaan.

    Näyttelyssä oli esillä 28 kehystä postimerkki- ja postikorttikokoelmia. Yleisöäänestyksen perusteella mielenkiintoisimmaksi valittiin Annikki Lahtisen ja Erkki Tuomisen ”Pyykkipäivät”. Siinä esiteltiin postikortteja, jotka on tehty vaatteiden pesua kuvaavista maalauksista. Ääniä saivat yhtä lukuun ottamatta kaikki 16 kokoelmaa.
    Myyjiä paikalla oli 13 Suomesta ja Ruotsista. Useat kiittelivät onnistunutta hyvää myyntiä. Lisäksi Turun Numismaattisella Seuralla oli tilaisuudessa pöytiä.

    Arpojakin myytiin 360 kappaletta. Seppo Louhivuoren suunnittelema joutsenaiheinen omakuvamerkki ja saman aiheinen kortti olivat haluttuja. Merkeistä myytiin melkein kaikki näyttelyyn varatut 100 kappaletta. Samaa aihetta Louhivuori oli käyttänyt myös oheisleimassa.
    Tilana oli koulun ruokala, johon saatiin helposti sijoitettua kahvio. Sen palveluita kävijät ja järjestäjät käyttivät runsaasti. Uutena toimintona oli sunnuntaina järjestetty huutokauppa.
    Näyttely sai mukavasti näkyvyyttä mediassa. Turkulainen kaupunkilehti Aamuset julkaisi 8.4. lehdessä haastattelun, jossa Eva ja Jouko Silkka kertovat postimerkkien, postikorttien ja monen muun keräilystään. He neuvovat aloittelevia keräilijöitä kiertelemään kirpputoreilla ja liittymään alan yhdistyksiin.
    Sää suosi viikonloppua, ja niin muodoin yleisöä kävi kevättapahtumassa runsaasti. Sinisiä kengänsuojia oli hankittu 800, joista vähän yli puolet käytettiin. Kun niitä ei aivan kaikkien jaloissa näkynyt, kävijämääräksi arvioitiin järjestäjät mukaan lukien ainakin kolmisen sataa. #76

6.4.2026
Turun sensuurileimasta löytynyt ylösalainen päiväys

Martti Vihanto

Postilähetysten sensurointi laajeni Suomessa, kun kesällä 1914 Venäjä liittyi sotaan, ja Suomi siirtyi Venäjän osana sotatilaan. Yksi sensuuritoimistoista oli Turussa. Siellä käytettiin ajan mittaan 15 erilaista leimaa, joista on aivan äskettäin löydetty ennestään tuntematon alatyyppi.
    Tanskalainen Jon Iversen on tutkinut vuosien 1914–18 postisensuuria ja koonnut siitä tietoa sivustolle Russian Postal Censorship in Finland. Yksityiskohtainen, noin 500-sivuinen sensuurileimojen luettelo on valikon kohdassa contents. Sivusto on käytettävissä ja ladattavissa maksuttomasti. Sen esittely on maaliskuun 2024 Abophilissa.
    Turun sensuuritoimiston leima nro 10 on soikion muotoinen. Iversen lähetti Abophilin toimitukseen kuvan löytämästään postikortista, jolla tuon leiman päiväysosa on ylösalaisin. Tämä on lajissaan toistaiseksi ainoa tunnettu havainto. Kortti on kulkenut marraskuussa 1916.



Postikortti on lähetetty Helsingistä Ypäjälle, joka kuului Turun postisensuuripiiriin. Turun koneleima on ilman viivoja, ja Turun sensuurileiman päiväys 11.11.1916 on ylösalaisin. Jon Iversenin kokoelmasta

    Turun soikioleimaa on kahta tyyppiä, jotka ovat molemmat hyvin yleisiä. Ne erottaa toisistaan oikeanpuoleisen koristekuvion sijainnista. Uusi leimahavainto on kakkostyyppiä.
    Tyyppi 2:n tiedossa oleva käyttöaika on 16.8.1916–27.10.1917. Sensuurisivustolla on kuva kirjatusta kirjeestä, joka on lähetetty Petrogradista (Pietarista) Turkuun, ja jolla on viimeisen havaintopäivän 27.10. sensuurileima. Leimasin on ollut tässä vaiheessa jo hyvin kulunut.
    Postihallituksen kirjelmässä 26.11.1917 ilmoitetaan, että ”Viipurin ja Turun sensuripaikat ovat lakkautetut”.
    Iversen ei tiedä Turun toimiston sijaintipaikkaa. Voivatko Abophilin lukijat auttaa asiassa?



Viipurin soikionmallisen postisensuurileiman leimasin Postimuseon kokoelmista. Numerorullat vaihdettavaa päiväystä varten näkyvät kuvassa. Leimasimen päivämäärä on sattumanvarainen.

    Soikionmallisia sensuurileimoja on ollut käytössä kaikissa kymmenessä sensuuritoimistossa. Ylösalaista päiväystä tunnetaan Torniota lukuun ottamatta nyt jokaisesta. Tampereen ja Viipurin leimoissa alatyyppiä esiintyy melko usein.
    Postisensuuritutkimuksen digitaalinen julkaisumuoto tekee mahdolliseksi havaintojen lisäämisen ja tietojen päivittämisen. Jon Iversen ottaa mielellään vastaan uusia tietoja ja muuta palautetta. Yhteystiedot ovat postisensuurisivustolla. AI aided translation. #77

2.4.2026
Aino-tarun koskematon vihkonlehti

Martti Vihanto

Suomessa ilmestyi vuosina 1991–99 vuorovuosin viisi lisämaksullista Pro Filatelia -julkaisua. Lisämaksulla tuettiin maamme filateelista työtä ja harrastusta. Merkeissä on kultakauden taiteilijoiden maalauksia Ateneumin kokoelmista, ja graafinen suunnittelija on kaikissa Pentti Rahikainen.
    Sarjoissa on yleensä kaksi arvoa. Akseli Gallen-Kallelan Aino-tarua esittävässä sarjassa niitä on kolme, niin kuin triptyykille hyvin sopiikin. Triptyykiksi kutsutaan kolmiosaista maalausta. Vuonna 1891 valmistuneen Aino-teoksen leveys on kehyksineen yli neljä metriä.



Vuoden 1997 Kalevala-aiheiset Pro Filatelia -merkit julkaistiin vihkossa. Kuvan kappale on kuitenkin enemmän pienoisarkki kuin vihkonlehti. Kirjoittajan kokoelmasta.

    Triptyykkisarjan merkeistä keskimmäinen ja samalla suurin valittiin Postin järjestämässä yleisöäänestyksessä vuoden 1997 kauneimmaksi postimerkiksi. Se sai Filatelistin 2/1998 mukaan noin 12 prosenttia annetuista äänistä. Seppo Louhivuoren kirjoituksessa helmikuun 2022 Abophilissa on postikortti keskipaneelin modernista muunnelmasta.
    Postimerkkikeskus julkaisi ehkä jo heti vuonna 1999 palettia muistuttavan Ars Pro Filatelia -keräilykansion, jossa ovat kaikki Pro Filatelia -merkit sekä niiden esittelyt. Kansiossa on erikoisuus, jota ei liene saatavissa muuten kuin Postimerkkikeskuksen keräilytuotteissa.
    Aino-triptyykkimerkit ilmestyivät postimerkkivihkona. Kun vihkonlehden ottaa irti, sen vasemman reunan liimapinta vioittuu ja välilehden vuoksi myös etupinta. Postimerkkikeskuksen keräilykansiossa vihkonlehti on sen sijaan koskematon.
    Erikoisuudet postimerkeissä johtuvat usein siitä, että jotain menee valmistuksessa pieleen. Triptyykin tapauksessa erikoisuus on syntynyt, kun vihkonteko on jätetty keräilykansiota varten tahallisesti kesken ja järkevästä syystä.



Aino-aiheisen kolmimerkkisen sarjan vihkonlehti on myös ensipäivänkuorella koskematon. Kuorella on Akseli Gallen-Kallelan signeeraus ja leimassa monogrammi.

    Vihkonlehtien reunoihin voi tulla jälkiä muutenkin kuin liimauksessa. Vuonna 1938 ilmestyneitä postin 300-vuotisjuhlamerkkejä koottiin painoarkkien osista vihkoksi käyttämällä niittiä. Helsingin vuoden 2000 juhlaviikkovihko on tehty ompeleilla. Myyntihinta oli ikään kuin tekopalkkiona kaksi markkaa merkkien nimellisarvoa korkeampi.
    Kultakauden taiteilijoiden teoksia on monia muitakin suomalaisilla postimerkeillä. Albert Edelfeltin töitä on ensimmäisen kerran vuoden 1948 toisessa Agricola-merkissä. Öljyvärimaalaus Leikkiviä poikia rannalla on Pro Filatelia -merkin lisäksi vuonna 2021 ilmestyneessä klassikkomaalausten sarjassa. Kirjoitan näistä ja saman aiheisesta puhelukortista syyskuun 2021 Abophilissa. Edelfeltin muotokuva Pasteurista on postimerkin pohjana muun muassa Maltalla ja Intiassa. #78

23.3.2026
Kansainvälinen vastauskuponki pian historiaa

Martti Vihanto

Maailman postiliiton päätöksellä kansainvälisen vastauskupongin käyttö päättyy tämän vuoden loppuun mennessä.
    International Reply Coupon maksaa Suomessa ja Ahvenanmaalla tällä hetkellä 4,05 euroa. Sen voi vaihtaa UPUn minkä tahansa jäsenmaan postissa postimerkkiin tai postimerkkeihin, jotka vastaavat tavallisen ensimmäisen luokan ulkomaankirjeen taksaa kalleimmalla maksuvyöhykkeellä. Suomessa tuo taksa on 3,05 euroa.
    UPUn jäsenmaalla on velvoite lunastaa toisen maan vastauskuponki, muttei velvoitetta teettää ja myydä omaa. Nykyään vastauskuponki on enää vain noin kolmanneksella jäsenmaista.
    Kansainvälinen vastauskuponki otettiin käyttöön vuonna 1907. Ulkoasua on muutettu aika ajoin. Ensimmäinen on niin sanottua Rooman mallia, ja viimeiseksi jäävä on Abidjanin mallia. Nimensä kukin on saanut paikasta, jossa mallista päättänyt UPUn kongressi on järjestetty. Abidjan on Norsunluurannikon suurin kaupunki.



Viimeiseksi jäävä ekosysteemiaiheinen kansainvälinen vastauskuponki maksaa Suomessa euron enemmän kuin ulkomaankirje. Oikeanpuoleiseen tyhjään kenttään tulee postileima siinä vaiheessa, kun kuponki lunastetaan Suomessa tai muualla.

    Kansainvälinen vastauskuponki on tarkoitettu helpottamaan kirjeen lähettäjää tilanteessa, jossa hän haluaa maksaa tai joutuu maksamaan vastauslähetyksen postimaksun. Ulkomaan postimerkin hankkiminen olisi hankalaa, ja rahan lähettäminen kirjeessä on ehkä kiellettyä. Sähköinen rahansiirto on helppo keino, mutta 1900-luvun alun maailmassa se ei ollut mahdollista.
    Kaksoisehiökorteissa on sama ajatus paluupostimaksun maksamisesta etukäteen. Ensimmäiset vastaus maksettu -kortit otettiin käyttöön jo 1870-luvulla, ja Suomen ensimmäinen ilmestyi vuonna 1875. Kaksoiskortit poistuivat UPUn päätöksellä käytöstä vuonna 1971.
    Kurre 6/1971 kertoo vinkin, miten lentomatkustaja voi käyttää vastauskuponkeja kansainvälisen lennon välilaskupaikoilla. Niillä saa turistikorttien postimerkit postista suoraan sen sijaan, että olisi ensin vaihdettava Suomen markat paikalliseen valuuttaan.
    Kansainväliset vastauskupongit tarjoavat tilaisuuden valuuttakurssikeinottelulle. Jos kirjetaksojen suhde kotimaan ja jonkun toisen maan välillä poikkeaa riittävästi valuuttakurssista, voittoa pääsee tekemään ostamalla kuponkeja halvassa maassa ja lunastamalla ne kalliissa. Keinottelua voidaan hillitä kuponkien hinnoittelulla. Jos kupongeilla saa rahan sijasta vain postimerkkejä, niin kuin järjestelyssä on tarkoitus, merkit on sitten vielä myytävä. Kupongeilla voidaan kiertää myös rajoituksia maiden välisissä pääomaliikkeissä.
    Suomen Postimerkkilehdessä 11–12/1921 on maininta häikäilemättömästä keinottelijasta, joka oli tarjonnut edellisenä vuonna erääseen Tukholman postitoimistoon 20000 kappaletta saksalaisia vastauskuponkeja. Saman lehden numeron 8/1984 mukaan vastauskupongeista on tavattu myös väärenteitä.
    Fenno-Scandia kirjoittaa numerossa 1/1955: ”Kansainvälinen vastauskuponki on monioita vuosia ollut Suomessa käyttökiellon alainen. Joitakin aikoja sitten Suomen Pankki on vapauttanut näiden myynnin kohtuulliseen määrään siten ettei niillä edistetä aiheetonta ja lainvastaista ulkomaan valuutan hankkimista.” Uutinen on myös Suomen Postimerkkilehdessä 10/1954.



Kansainvälisten vastauskuponkien yhdeksän päätyyppiä tai mallia on kuvattu Maailman postiliiton sivuilla upu.int. Pekingin mallia on kahta versiota. Serbian postimerkillä 110-vuotisvuonna 2017 on Rooman mallin kuponki.

    Vastauskupongit luetaan FIPin näyttelysäännöissä ehiöiksi. Ne ovat filateelista aineistoa, jota voi käyttää muissakin kuin avoimen luokan kilpailukokoelmissa. Jari Majander kertoo Aihefilatelian käsikirjassa (2014) Brittiläisen kansainyhteisön omasta vuoden 1936 kupongista, joka on purjelaivansa takia erityisen suosittu aihekokoelmissa.
    Näyttelysääntöjä ajatellen ja ehkä muutoinkin on yllättävää, miten vähän vastauskuponkeja ainakin Suomessa kerätään. Omista varastoistani löysin vain yhden kupongin, joka on Wienin mallia ja ranskalainen. Tšekkiläinen Michal Příkazský esittää http://www.exponet.info-virtuaalinäyttelyn yhden kehyksen kokoelmassa Böömin ja Määrin vastauskuponkeja. Kaikki olivat noihin aikoihin Lontoon mallia.
    Filateelisesti mielenkiintoisia ovat ainakin sellaiset kupongit, jotka on liimattu postimerkin tapaan kirjeelle ja kuljetettu postissa. Kuva Argentiinasta tulleesta kuoresta on Seppo Laaksosen kirjoituksessa ”Kansainvälinen vastauskuponki – IRC. Ylikansallisen ’postimerkin’ tarina” Suomen Postimerkkilehdessä 1/2013.
    Yhdysvaltalaisessa Linn’s Stamp News -uutislehdessä 25.2.2020 on vastaavanlainen niin ikään Lontoon mallin vastauskupongin käyttö vuodelta 2001. Selitys on ehkä siinä, että kirje on lähetetty vankilasta eikä vanki ole päässyt postiin vaihtamaan kuponkia postimerkkeihin. #79

28.2.2026

Venäjänkielisistä R-lipukkeista kerätään havaintoja. Postihistoriallinen Yhdistys kerää havaintoja venäjänkielisistä kirjaamislipukkeista. Niiden olisi hyvä olla postilähetyksillä käyttöajan toteamiseksi. Havainnot irtolipukkeistakin ovat tervetulleita käyttöpaikkakuntien kartoittamiseksi.
    Matti Sipari kirjoittaa Э-lipukkeista Filatelistissa 8/2005. Postilähetyksiä on hänen mukaansa tavattu erittäin vähän. Venäläislipukkeiden käyttöajaksi hän arvioi vuosien 1910–18 välisen ajan.
    Alla oleva kohde PHY:n havaintosivulta on Hannu Elon kokoelmasta ja julkaistaan tässä hänen luvallaan.



    Postihistoriallisen Yhdistyksen hankkeena on myöskin koota havaintoja postipysäkkien rivileimojen viimeisistä käytöistä. Nämä ajoittunevat 1980-luvulle. Leimojen tulisi olla postilähetyksillä, joilla on myös paikkakunnan leima käyttöajan toteamiseksi. mv #80

26.2.2026

Suomalaisia posteja Neuvostoliitossa. Mikko Kylliäinen tarkastelee Filatelistin 1/2026 laajassa ja tietorikkaassa kirjoituksessa suomalaisia postitoimipaikkoja, joita perustettiin Neuvostoliiton alueelle jatkosodan jälkeen. Tarve postille oli neljässä tapauksessa voimalaitostyömaa ja Kostamuksessa kaivoskombinaatin ja kaupungin rakennushanke.



Kuvassa Mikko Kylliäisen kirjoituksesta on Kostamuksen postiautolinjalla käytetty erikoisvalmisteinen auto, jossa oli tavallista suurempi tavaratila. Kuva Postimuseon kokoelmista on vuodelta 1979.

    Toimipaikoista ensimmäinen aloitti toimintansa Jäniskoskella kesällä 1947, ja viimeinen lakkautettiin Kostamuksessa hankkeen valmistuttua vuonna 1985. Kostamus oli työmaista suurin, ja sen postitoimisto oli toiminnassa pisimpään. Tietoja toimipaikoista on Postimuseon toimipaikkaselaimessa.
    Kylliäisen kirjoituksessa on myös arvioita lähetettyjen postilähetysten määristä sekä eri lähetyslajien harvinaisuudesta. mv #81

25.2.2026
Kutsu vuosikokoukseen 16.3.2026

20.2.2026

Maisema Kuusamosta on kaunein. Posti järjestää vuosittain yleisöäänestyksen edellisvuoden kauneimmasta postimerkistä. Äänestäminen on mahdollista Postin verkkosivuilla ja postikortilla.



    Vuoden 2025 voittaja on talvista koskimaisemaa esittävä postimerkki. Kuuraisen valokuvan on ottanut Jukka Risikko Kuusamossa 25 asteen pakkasessa. Merkki sai 33 prosenttia noin 9200 annetusta äänestä. Myös neljä muuta eniten ääniä saanutta merkkiä esittävät suomalaisia maisemia.
    Risikko on voittanut Postin yleisöäänestyksen kolmesti aikaisemminkin maisema-aiheisilla valokuvillaan. #83

14.2.2026

Postimuseo lahjoittanut kaksi ulkomaankokoelmaa. Postimuseo on tehnyt loppuvuonna kaksi merkittävää ulkomaisen filatelian lahjoitusta. Kokoelmat eivät kuulu museon mukaan enää sen kokoelmapoliittiseen ohjelmaan.
    Suomen Filatelistiliitolle tehty lahjoitus käsittää 80 hyllymetriä aineistoa, jonka Postimuseo on saanut UPU-maiden välisessä postimerkkien vaihdossa. Alla oleva kuva on julkaistu liiton tammikuun uutiskirjeessä.



    Postimuseo sai vuonna 1960 testamenttilahjoituksena laajan ehiöiden kokomaailmakokoelman, jonka E. J. Nyström oli testamentannut museolle. Toissijaisena saajana oli Helsingfors Frimärkssamlare Förening, jolle museo on nyt lahjoittanut 17 hyllymetrin aineiston. Asiasta kerrotaan Suomen Postimerkkilehdessä 1/2026.
    Nyström on niiden 80 suomalaisen filatelistin joukossa, jotka Lauri Poropudas esittelee kirjassaan Suomen eturivin filatelisteja (2017). Poropudas kirjoittaa, että Nyströmin ehiökokoelman arveltiin olevan yksi maailman täydellisimmistä.
    Kansainväliseen Finlandia 56 -näyttelyyn Nyström osallistui kahdella ehiökokoelmalla. Niistä toisessa oli näyttelyluettelon mukaan vuoteen 1856 saakka julkaistut ehiökuoret maittain ajanmukaisessa järjestyksessä. mv #84

11.2.2026
Postimerkin Päivä jälleen kirjastossa

Heikki Aho

Turun Postimerkkikerho järjesti Turun pääkirjaston aulassa Postimerkin Päivän tapahtuman tiistaina 10.2. Kerhon esittelypöydällä oli tarjolla omakuvapostimerkkejä, postikortteja, lehtiä ja esitteitä.
    Näytteillä oli otteita neljästä kokoelmasta käsittäen Ranskan ja Grönlannin postimerkkejä, eläinaiheisia merkkejä sekä urheilumerkkejä. Myös Suomen ensimmäisten postimerkkien 170-vuotispäivä huomioitiin.



    Kirjastossa liikkui suuri määrä ihmisiä, ja pöydän ohitti arviolta yli tuhat henkeä, joskin osa kulki edestakaisin aulassa. Ohikulkijoille jaettiin 450 kappaletta päivää varten painettua kahta postikorttia. Aiheina olivat Heikki Ahon akvarellit Itäiseltä rantakadulta ja jokilaivoista. Omakuvamerkki oli tehty edellisestä, ja niitä myytiin 74 kappaletta.
    Esittelypöydälle pysähtyi etupäässä varttuneempaa väkeä. Monet kertoivat, että he eivät enää lainkaan lähetä kirjepostia tai postikortteja. Myös joidenkin keski-ikäisten kanssa käytiin keskusteluja, mutta nuoria oli vaikea saada edes ottamaan ilmaista postikorttia.



    Yksi jäsenhakemuslomake saatiin jaettua. Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että kiinnostus postimerkkejä kohtaan on entisestään vähentynyt. Kerhon jäseniäkin tuntui näkyvän paikalla aikaisempaa vähemmän. Päivästä jäi sellainen kuva, että postimerkkeilyn edistäminen ja jäsenhankinta ovat nykypäivänä hyvin haastava tehtävä. #85

3.2.2026

Ystävänpäiväkortteja Postimuseosta. Mirka Ylä-Mattila kirjoittaa ystävänpäiväkorteista Postimuseon blogissa. Alla oleva kortti on museon postikorttikokoelmasta. #87

3.2.2026
Norring-kynämitätöintien n ja N

Martti Vihanto

Kaikkia postileimoja ei ole tarkoitettu postimerkkien mitätöintiin, eivätkä kaikki mitätöinnit ole tehty postileimalla. Edellisistä ovat esimerkkinä kontrollileimat ja jälkimmäisistä soikiomerkkien kynämitätöinnit. Oikein tarkkoja kun ollaan, pelkällä musteristillä mitätöidyt soikiot eivät sisälly leimakokoelmaan.
    Kun soikiomerkit otettiin käyttöön maaliskuussa 1856, niiden mitätöinti tapahtui postileimalla. Seuraavan vuoden syyskuussa määräykset muuttuivat niin, että mitätöintiin oli käytettävä mustekynää. Lähteissä esiintyy tässä yhteydessä sana ”ristaus”, jonka alkuperää en tunne.
    Postihallinnon määräys oli tulkinnanvarainen. Jotkut postitoimipaikat käyttivät sekä postileimaa että mustetta, toiset vain mustetta. Jälkimmäinen ei tarkoita, etteikö leimaa olisi lyöty johonkin toiseen kohtaan kirjettä. Kalle Vaarnas muotoilee asian Suomen postimerkkien käsikirjassa (1967) niin, että ”kiertokirjeen aukollinen esitys avasi tien henkilöllisille johtopäätelmille”. Tavallisin kynämitätöinti soikiomerkeillä oli yksinkertainen vinoristi, vedettiin ikään kuin henkselit yli.
    Myös sellaista käytäntöä esiintyi, että postimerkki mitätöitiin määräyksistä välittämättä pelkästään leimalla. Monien, ja ehkä useimpienkin, keräilijöiden mielestä tämä on kolmesta vaihtoehdosta haluttavin, ja ainakin luetteloissa kaikkein kallein. Makuasia on myös suhtautuminen kartteerausnumeroon merkin oikeassa yläkulmassa.



Iso Norring-kynämitätöinti kahdella isohampaisella Postimuseon kokoelmista. Kuvat ovat Finna-hakupalvelusta (5 kop ja 10 kop). Mitätöintiä ei esiinny soikiomerkeillä.

    Vaarnas kirjoittaa kirjassa Suomen postitoimipaikat (1988), että mustemitätöintien periaatteellisena päättymisvaiheena voitaneen pitää UPUn perustamista vuonna 1874. Tämän jälkeenkin on kynää käytetty. Aniliinikynämitätöintejä näkee esimerkiksi lunastuslähetyksillä, ja kuulakärkikynällä tehtyjä vielä tänä päivänä.
    Klassisen kauden tunnetuimmat kynämitätöinnit ovat niin sanottuja Norring-mitätöintejä, joissa on joko pieni tai iso n-kirjain. Nämä signeerausmitätöinnit ovat saaneet nimensä Johan Wilhelm Norringin mukaan, joka toimi Loviisan postikonttorissa konttorikirjurina. Merkkejä on mahdollisesti mitätöity ennen kuin ne on kiinnitetty kirjeelle, jolloin puhutaan ennakkomitätöinnistä.
    Esa Kärkäs kirjoittaa Keräilyuutisten kirjoitussarjassa postimestarien kynämitätöinneistä ja numerossa 6/2010 Norring-mitätöinneistä. ”Ison Norringin” tiedossa oleva käyttöaika Loviisassa on Kärkkään mukaan vuodesta 1860 alkaen. Pientä Norringia esiintyy jo soikiomerkeillä.
    Norring toimi Loviisan jälkeen Viipurissa ekspeditöörinä. Tuolta ajalta on ilmeisesti peräisin Kärkkään kirjoituksessa kuvattu Norring-mitätöinti syyskuussa 1867 käytetyllä isohampaisella. Leo Linderin kirjassa Suomen soikiomerkit (1956) mainitut vuoden 1857 Viipurin-käytöt ovat oletettavasti vanhentunutta tietoa.
    Mikko Ossa kirjoittaa Abophilissa 4/1983, että Norringin mitätöinneillä on ollut aina oma hohtonsa. Filatelistit pyrkivät saamaan sellaisen kokoelmaansa, vaikka eivät ehkä muuten olisikaan erityisen kiinnostuneita mustemitätöinneistä.
    OvalPoint-palvelussa (maksullinen) on kuvia Norring-mitätöinneistä sekä tietoja huutokauppatuloksista. Tampereen kynämitätöinneistä on Kari Salosen kirjoitus Filatelistissa 2/2019. #88

3.2.2026
Suomen Filatelistiseuran 3.2. päättyneessä huutokaupassa myytiin Norring-mitätöity kapeavälinen I-lävisteen isohampainen noin 170 euron hintaan, huutoraha mukaan lukien.

26.1.2026

Teollisuusmuseo Postimerkin Päivän merkille. Pargas Filatelister – Paraisten Filatelistit viettää jälleen Postimerkin Päivää torstaina 12.2. K-Supermarket Reimarin aulassa klo 11–18. Paikalla on pienimuotoinen näyttely, joka esittelee postimerkkien ja postikorttien avulla Paraisten monimuotoista historiaa aina muinaisuudesta 1900-luvulle asti.



    Myynnissä ovat uusi Parais-aiheinen omakuvapostimerkki ja viisi uutta postikorttia. Postimerkin aiheena on Paraisten teollisuusmuseo. Postikorttien kuvina ovat teollisuusmuseon lisäksi vanha ja uusi Hessundin silta, apolloperhonen, maisema Tjuvenilta ja talvinen kuva Sattmarkista.
    Arvioimme yleisön paikalle tuomia postimerkkejä ja annamme neuvoja harrastuksen jatkamisesta tai materiaalin realisoimisesta. #89

23.1.2026, lisäys 1.2.

Postimerkin Päivä helmikuussa. Turun Postimerkkikerho järjestää Postimerkin Päivän tapahtuman tiistaina 10. helmikuuta Turun pääkirjastossa. Tapahtumaan ilmestyy omakuvapostimerkki, joka perustuu Heikki Ahon vesivärimaalaukseen Itäiseltä rantakadulta.



    Maalaus on aiheena myös Postimerkin Päivän postikortissa. Toisessa kortissa on Heikki Ahon vesivärimaalaus Näkymä Aurajoelle. Luettelo kerhon aikaisemmista korteista vuodesta 2000 alkaen on täällä. #90

22.1.2026

Kamferin kaavat. Kemiallisen yhdisteen koostumus voidaan esittää kemiallisen kaavan avulla. Esimerkiksi veden molekyylikaava H₂O kertoo, että yhdessä vesimolekyylissä on kaksi vetyatomia ja yksi happiatomi. Veden tai muun yhdisteen rakennekaavasta näkee lisäksi, miten atomit ovat sidoksissa toisiinsa.



Kuvan postimerkeillä on seuraavien aineiden molekyylikaava: natriumfluoridi ja vesi (Brasilia 1977), hiilidioksidi (Tanska 1994), fosforihappo (Israel 1972), kalsiumfluoridi ja natriumkloridi (Meksiko 1978) sekä difluoributaani (Sveitsi 1992). Viimeisellä merkillä on myös rakenne- ja avaruuskaava.

    Kamferin molekyylikaava on C₁₀H₁₆O. Sen rakennekaava näkyy Suomessa vuonna 1991 ilmestyneen stereoskooppisen merkkiparin kuva-aiheessa. Nykyisen Kemistikillan perustamisesta tuli tuolloin kuluneeksi 100 vuotta. Merkeillä on myös kuva kamferimolekyylistä sekä erlenmeyerpullosta. Kamferipuun lehtiä ja kukintoja on muun muassa Japanin postimerkillä vuonna 2012.
    Kamferin syntetisoi ensimmäisenä suomalainen kemisti Gustaf Komppa. Hän on kemiamerkkien ensipäivänkuoren kuvassa niin kuin on myös saman aikakauden kemisti Ossian Aschan. mv #91

20.1.2026

Raskaansarjan nyrkkeilymestari. Yhdysvaltain posti USPS julkaisi 15.1. pienoisarkin, jonka aiheena on raskaansarjan nyrkkeilijä ja maailmanmestari Muhammad Ali. Arkissa on kahta merkkiä yhteensä 20 kappaletta.
    Vuoden 1960 olympialaisissa Ali voitti 18-vuotiaana raskaassa keskisarjassa kultaa Cassius Clayn nimellä. Sarjoja oli kymmenen kärpäs- ja kääpiösarjasta alkaen.



    Muhammad Ali on aikaisemmin muun muassa Itävallan postimerkillä vuonna 2006. Muita nyrkkeilyaiheisia postimerkkejä on ilmestynyt Alankomaissa vuonna 1928 olympialaisten ja Suomessa vuonna 1981 Euroopan-mestaruuskilpailujen johdosta. mv #92

17.1.2026

Kirja uusinta- ja jälkipainamista. Portostempel- ja soikioehiökuoret ovat Suomen ensimmäisiä ehiöjulkaisuja ja soikiomerkit ensimmäisiä postimerkkijulkaisuja. Näistä tehtiin useita uusinta- ja jälkipainamia vuosina 1862–93 sekä 1954–56.



    Postimuseo on julkaissut uusinta- ja jälkipainamista 160-sivuisen kirjan 1845 Porto Stempel ja 1850–1859 ovaalityypin uusinta- ja jälkipainamat. Kirjoittajat ovat Atte Moilanen ja Cyril Schwenson. Teksti on sekä suomeksi että englanniksi, ja kuvat ovat Moilasen kokoelmasta.
    Uusinta- ja jälkipainamat ovat kirjan määritelmässä virallisen tahon toimesta tai sen suostumuksella tehtyjä. Edellisissä on käytetty muuttamatonta alkuperäistä painovälinettä ja painomenetelmää. Kirjassa käsitellään myös väärenteitä, mutta niistä ei esitetä kattavaa luetteloa. Mukana on lisäksi vedoksia ja alkuperältään tuntemattomia uusintapainamia. mv #93

13.1.2026

Kuusi joutsenta. Maailman ensimmäiset joutsenaiheiset postimerkit ilmestyivät Länsi-Australiassa vuonna 1854. Suomessa on kymmenkunta joutsenaiheista merkkiä, joista ensimmäiset ovat vuodelta 1956. Yhdellä tuberkuloosimerkeistä on kyhmyjoutsen, ja ensimmäisillä Pohjola-merkeillä lentää viisi laulujoutsenta, yksi kutakin Pohjoismaata kohti.



    Joutsenlajeja on kuusi: trumpettijoutsen (Mansaari 1991), mustajoutsen (Australia 1991), pikkujoutsen (Englanti 1988), laulujoutsen (Japani 1992), kyhmyjoutsen (Suomi 1956) ja mustakaulajoutsen (Falklandinsaaret 1938). mv #94

10.1.2026

10.1.2026

Postitoimipaikoista tietokanta nettiin. Postimuseo on koonnut sivuilleen tietokannan Suomen postitoimipaikoista. Tietokannassa on tietoja muun muassa perustamisajoista, toimivaltuuksista ja kiertokirjeistä. Sivustolla on käyttöohje ja sanasto.
    Turku-hakusanalla tulee 66 hakutulosta, joiden mukaan ensimmäinen toimipaikka on perustettu 6.9.1638. Postikonttorin hoitajana oli tuolloin Lyttke Caloander. Vuoden 1971 alusta konttorin nimeksi tuli Turku 10 – Åbo 10.



    Kuvassa toimipaikkaselaimesta on vuonna 1978 perustetun haaraosasto 61:n sisätiloja vuonna 1987, kuvaaja Tapio Mustasaari.
    Kaarlo Hirvikosken laatima luettelo Suomen postitoimipaikoista vuosina 1638–1985 on Suomen Filatelistiliiton jäsensivuilla. Liiton kustantama kirja on julkaistu vuonna 1988. mv #96

4.1.2026
Minipostikortit kulkivat perille

Englannissa alettiin vuonna 1967 julkaista aikaisempaa suurempikokoisia erikoismerkkejä. Seppo Louhivuori löysi aikoinaan Seura-lehden numerosta 45/1968 jutun, jossa on kuva edellisvuoden joulupostimerkin kummastakin puolesta. Jutun otsikko on ”minipostia”.
    Eräs englantilainen herra, muotiboutiquen omistaja, oli unohtanut kertoa uudesta pukukokoelmastaan kauniille valokuvamallille. Kekseliäänä miehenä hän kirjoitti viestin ja osoitteen, paremman välineen puutteessa, postimerkin taakse minikokoisilla kirjaimilla ja laittoi matkaan. Onneksi posti katsoi asiaa sormiensa läpi ja postimerkki, vai pitäisikö sanoa minipostikortti, meni perille.



    Louhivuori ajatteli vuonna 2013 kokeilla englantilaisen ideaa itsekin. Hän kiinnitti edellisvuonna ilmestyneen sydäntervehdysmerkin kartongille, kirjoitti taakse terveiset vaimolleen ja tämän osoitteen, ja jätti sen jälkeen postiin. Minikortti putosi kirjeluukusta kahden päivän päästä muun postin mukana eteisen lattialle.
    Postikortin vähimmäiskoko on Suomessa nykyään 9 x 14 cm. Siihen ei riittäisi edes Czesław Slanian kaivertama postimerkki, joka ilmestyi Ruotsissa vuonna 2000. Se on mitoiltaan noin 6 x 8 cm ja varmaankin edelleen maailman suurin kaiverruspainomerkki. mv #97

2.1.2026
Postipalvelulinjat kiersivät maaseutua ja saaristoa

Martti Vihanto

Ensimmäinen postipalvelulinja perustettiin kokeiluluontoisesti 1.4.1972 Iisalmen ympäristöön. Se oli aluksi 118 kilometrin pituinen. Vuoden 1985 loppuun mennessä linjoja oli noin 130, joista kahta hoiti postipalveluvene. Tiedot perustuvat Postipalveluauto- ja postipalveluveneluetteloon (1986), jossa Timo ja Tapani Fager esittävät linjoilla käytetyt postileimat.
    Postipalvelulinjoja otettiin käyttöön erityisesti turvaamaan harvaanasuttujen syrjäseutujen palveluja. Posti hoiti tuohon aikaan myös Postipankin tehtäviä. Pelkissä kuljetustehtävissä autoja oli tätä ennen ollut jo vuosikymmenien ajan. Autopostin historiasta kirjoitan vuoden 2021 Abophilissa.



Turengin postipalvelulinja aloitti joulukuussa 1974. Vuonna 1978 otetussa valokuvassa postinhoitajana toimiva postimies on työpöytänsä äärellä Fiat 128 - henkilöautossa 74 kilometrin mittaisen lenkin varrella. Postimuseon kokoelmista, kuvaaja Tapio Mustasaari.

    Muuttoliike kaupunkeihin ja kyläkauppojen sulkeminen aiheuttivat tarpeen etsiä kiinteiden postitoimipaikkojen tilalle uudenlaisia palvelumuotoja. Syynä olivat myös säästötavoitteet.
    Postipalvelulinjojen sijasta olisi ollut mahdollista laajentaa olemassa olevaa autopostitoimistoverkkoa. Toimistoja oli kaikkiaan viisi sen jälkeen, kun nro 70 oli perustettu 1.4.1972 Varkauden postikonttorin alaisuuteen. Enempää niitä ei sitten tullutkaan. Uudet autopostitoimistot olisivat tulleet kalliimmaksi kuin postipalveluautot, ja kehitys lähti menemään jälkimmäiseen suuntaan. Jukka-Pekka Pietiäinen tarkastelee asiaa Suomen postin historiassa (1988).
    Autopostitoimistot olivat isoja busseja, joiden hoitamiseen tarvittiin kaksi henkilöä. Postipalveluautot taas olivat paketti- ja henkilöautoja, joihin riitti yksi. Asiakkaan kannalta jälkimmäiset olivat sikäli huonompia, että niihin ei välttämättä päässyt sisälle hoitamaan asioita.
    Postipalveluautonhoitaja saattoi olla itsenäinen yrittäjä ja käyttää omaa autoaan. Tämä antoi postille lisää neuvotteluvaraa.
    Postipalveluautoilla oli yleensä postiasema I:n toimivaltuudet. Kaarlo Hirvikoski arvelee kirjassaan Maantieliikenteen pakettimerkit (2003), että todellisuudessa ne näyttävät olleen käytyjen kurinpalautusten jälkeen vain emopostinsa ”virkailijoita”. Postinhoitajien tehtävistä määrätään Postimiesten käsikirjassa ja Posti- ja telehallituksen kiertokirjeessä 41/12.7.1983.
    Postipalveluautot edustivat liiketoimintamallia, jossa palvelut tulevat asiakkaan luo, ainakin puolitiehen, eikä päinvastoin. Myymälä- ja kirjastoautot sekä liikkuvat terveysasemat toimittavat samaa asiaa. Taloudellisesti ja muutenkin järkiperäistä saattaa olla tällaisten palvelujen yhdistely samaan autoon.



Postipalveluautossa ja postipalveluveneessä (postbetjäningsbåt) käytetty leima Timo ja Tapani Fagerin tutkimuksesta.

    Postipalvelulinjoilla käytettiin yleensä tavanomaisia postitorvimallisia lähtötoimipaikan leimoja. Timo ja Tapani Fagerin luettelossa on 13 leimaa, joissa lukee paikkakunnan lisäksi PPA ja Korpoströmin leimassa PBB PPV. Heinäkuulle 1983 päivätyllä Posti- ja telehallituksen postiliikenneosaston määräyksellä PPA-leimasimista oli välittömästi luovuttava. Korpoströmin leimaa esiintyy kuitenkin vielä ainakin vuoden 1985 kesäkuussa.
    Kiuruvedellä on ollut käytössä paikkakuntaleiman lisäksi violetinvärinen rivileima PPA I. Kuva siitä on myös Reino Forsténin kirjoituksessa Suomen Postimerkkilehdessä 1/1984. Lisätietoa postipalvelulinjojen leimoista on Tapani Fagerin toimittaman Fila Stamp -lehden numeroissa.
    Linjan varrella olevaan osoitteeseen oli mahdollista osoittaa postia muodossa PPA/pysähdyspaikka. Korpoströmin tapauksessa merkintä olisi ollut esimerkiksi PBB 1/Hummelholm, vastaanottajan nimen ja postitoimipaikan lisäksi. Tällaiset vastaanottaja- ja lähettäjämerkinnät ovat PPA- tai PPV-leimojen lisäksi usein ainoa tapa tunnistaa lähetys postipalvelulinjalla kulkeneeksi.
    Turun Postimerkkikerhon nuoriso-osaston Sasupa-lehti 6/1983 kertoo Korpoströmin postipalveluveneen neitsytmatkasta 2.6.1983 Turunmaan saaristossa. Linja on lehden mukaan 66 kilometrin mittainen, ja pysähdyspaikkoja on 28. Sen varrella on talouksia pysyvästi noin neljäkymmentä ja kesäaikaan moninkertainen määrä. Talvisin postikierroksen tekee hydrokopteri.
    Postilaitoksen 7,5-metrisen teräsrunkoisen Postbud-postiveneen kuva on Finna.fi-hakupalvelussa.
    Postbudin kapteeni Gustav Ahlmen kertoo Helsingin Sanomien 11.7.1986 haastattelussa postipalveluveneen päivätoimista. Vene on monelle saarelaiselle ainoa yhteys mantereelle. Se kuljettaa postin lisäksi kauppakasseja, kaasupulloja ja muuta tavaraa. Kapteeni hoitaa samalla seitsemän vanhuksen asioita kuten halonhakkuuta ja vedenkantoa kunnan laskuun.
    Hirvikoski rajaa postipalvelulinjat kirjan Suomen postitoimipaikat (1988) ulkopuolelle samoin kuin esimerkiksi postivaunut. Kirjassa mainitaan laivapostitoimistot 1 ja 2, jotka perustettiin 17.12.1962 ja toimivat postiasema I:n valtuuksin vuoden 1977 loppuun asti. Tämän jälkeen moottoriveneet huolehtivat vain postin jakelusta. Liikenteeseen asettamisesta kerrotaan Posti- ja lennätinhallituksen kiertokirjeessä 168/19.11.1962.



Kirjeellä on laivapostitoimisto 2:n leima 21.12.1962 ja Turun tuloleima seuraavalta päivältä. Laivapostileiman myöhäisin havainto on Johan Snellmanin tutkimuksen mukaan 23.12.1976. Toimipaikka oli Turun postikonttorin alainen. 1970-luvun termein moottorivene Pietari Brahe olisi ollut postipalveluvene.

    Laivapostitoimisto 1 liikennöi Hiittisten saaristossa moottorivene Kristiinalla (joissakin lähteissä Kristina) ja laivapostitoimisto 2 Iniön saaristossa moottorivene Pietari Brahella. 15-metriset alukset pystyivät etenemään noin viiden tuuman paksuisessa jäässä. Kummankin ensipäivänleima 17.12. on lyöty kumileimasimella ja myöhemmät leimat vaihtuvapäiväisellä metallileimasimella. Leimat ovat Tuomas Piirosen kuvaleimaluettelossa.
    Autopostin kerääjälle 1970-luku on ehkä mielenkiintoisin vuosikymmen. Kaikki autopostitoimistot olivat vielä toiminnassa, postipalveluautot otettiin käyttöön, ja autopostipakettimerkkejä käytettiin edelleen postiautoissa. Lisäksi tulevat autopostilinjojen ap-leimat ja yksityisten liikennöitsijöiden autopakettimerkit. Liikkuvista postitoimipaikoista laivojen ja junien paras kausi osuu paljon vanhemmalle ajalle. #98

2.1.2026

Erik Bruunin postimerkkiluonnoksia esille. Postimuseo on julkaissut kokoelmistaan luonnosaineistoa graafikko Erik Bruunin suunnittelemista postimerkeistä sekä myös ensipäivänkuorista ja postikirjeistä. Aiheina niissä on muun muassa lintuja ja Unescon maailmanperintökohteita. Bruunin grafiikasta kerrotaan lokakuun Abophilissa. -mv #99